Yhdysvallat reagoi vuodettuihin diplomaattiviesteihin

1. joulukuuta 2010

Wikileaks-sivuston julkaisemat vuodetut viestit yhdysvaltalaisdiplomaattien ja ulkoministeriön välillä ovat puhuttaneet yhdysvaltalaispoliitikkoja ja muita kommentaattoreita.

Ulkoministeriö käski urkkia YK:ssa muokkaa

Hillary Clinton

Hillary Clintonin johtama ulkoministeriö lähetti heinäkuussa 2009 viestin, jossa pyydettiin Yhdysvaltain diplomaatteja YK:ssa keräämään tietoja esimerkiksi pääsihteeri Ban Ki-moonin sekä turvallisuusneuvoston jäsenten käyttämistä viestintävälineistä ja salasanoista. Guardian kirjoittaa, että vuodettu tiedonkeruudirektiivi ”näyttää sumentavan diplomatian ja vakoilun välistä rajaa” ja vuoto todennäköisesti ”herättää kysymyksiä operaation laillisuudesta”. Ulkoministeriöstä on lähtenyt vuodesta 2008 lähtien tiedonkeruuohjeita myös Yhdysvaltain lähetystöille eri maissa.

Ulkoministeri Clinton sanoi maanantaina ulkoministeriön tekevän kaiken mahdollisen, jotta yhteistyö ja yhteydet maailman maiden kanssa säilyisivät hyvinä. ”Emme anna Wikileaksin teon sabotoida maailmanlaajuista yhteistyötä, joka on elintärkeää paikallisten ja maailmanlaajuisten turvallisuushaasteiden ratkaisemiseksi”, sanoi ministeriön edustaja P.J. Crowley tiistaina.

Crowley tähdensi ministeri Clintonin ja YK-edustaja Susan Ricen kannan olevan: ”Diplomaatit ovat diplomaatteja, he eivät ole tiedustelun voimavaroja.” ”Yksi sähke ei muuta diplomaatteja tiedustelun voimavaraksi.” Crowley oli haluton kommentoimaan yksittäisiä vuodettuja viestejä, mutta sanoi kuitenkin, ettei Clinton ollut kirjoittanut mainittua tiedonkeruudirektiiviä vaikkakin tämän nimi oli siinä kuten kaikissa ministeriöstä lähtevissä viesteissä ja tämä oli vastuussa siitä kuten kaikista ministeriön viesteistä. ”Asiakirjan sisältö tuli ulkoministeriön ulkopuolelta”, Crowley jatkoi.

Ulkoministeriössä on pohdittu tietovuodon valossa, miten arkaluontoista materiaalia suojellaan ja jaetaan, jotta vastaavaa tietovuotoa ei tulevaisuudessa voisi tapahtua.

Wikileaksin perustaja Julian Assange sanoi Time-lehden haastattelussa, että hänestä Hillary Clintonin pitäisi erota, jos tämä on määrännyt diplomaatteja vakoilemaan YK:ta. Time sai Assangeen – jonka olinpaikka on tuntematon – yhteyden Skypen välityksellä. Assangesta on annettu kansainvälinen pidätysmääräys, koska häntä epäillään Ruotsissa raiskauksesta ja sukupuolisesta ahdistelusta. Hän on Interpolin etsintäkuulutuslistalla.[1]

”Wikileaks on terrorijärjestö” muokkaa

Sarah Palin

Jotkut yhdysvaltalaispoliitikot ovat moittineet Wikileaksin julkistusta kovin sanoin. Presidentinvaaleissa 2008 varapresidenttiehdokkaana ollut Sarah Palin (rep.) rinnasti Wikileaksin Al-Qaida-terroristijärjestöön. Hänen mielestään Yhdysvaltain ja sen liittolaisten tulisi puuttua Wikileaksin toimintaan ja jäädyttää sen varat.

Yhdysvallat reagoi vuodettuihin diplomaattiviesteihin
Wikileaks on antiamerikkalainen järjestö, ja juuri sellaisena meidän pitää sitä kohdella.
Yhdysvallat reagoi vuodettuihin diplomaattiviesteihin

—John Bolton

Yhdysvaltain entinen YK-lähettiläs John Bolton sanoi Fox Newsille, että tietovuoto vahingoittaa Yhdysvaltain suhteita muihin maihin: Yhdysvallat ei enää saa tärkeää sisäpiirin tietoa ulkovaltojen hallitusten näkemyksistä, koska pelkona on tiedon vuotaminen julkisuuteen – kuten kävi kuningas Abdullahin lausunnolle Iranin ydinohjelman pysäyttämisestä. Bolton uskoo, että ulkosuhteiden vahingoittaminen olikin Wikileaksin tavoite alusta alkaen. Boltonin mielestä jokaista amerikkalaista, joka on auttanut tietojen vuotamisessa, tulisi syyttää maanpetoksesta.

Puolustusministeri Robert Gates sitä vastoin pitää pään kylmänä mitä tulee Wikileaksin paljastuksen vaikutuksiin ulkosuhteissa. Hän pitää tietovuotoa nolona mutta katsoo Yhdysvaltojen olevan korvaamaton kumppani, jota muut maat jatkossakin tarvitsevat. ”Niinpä muut kansakunnat jatkavat kanssakäymistä kanssamme, ne jatkavat työtä kanssamme, jatkamme arkaluontoisen tiedon keskinäistä jakamista.”

Kongressiedustaja Peter T. King (rep.) haluaa Hillary Clintonin julistavan Wikileaksin terrorijärjestöksi.[2] ”Heidän toimensa mahdollistavat sen, että terroristit tappavat amerikkalaisia.” King ehdotti, että Assange tuomittaisiin vakoilulain perusteella. Käytännössä oikeusprosessi voisi kaatua teknisiin seikkoihin, sillä Assange ei todennäköisesti ole itse vienyt asiakirjoja vaan ne on vuodettu hänelle.

Lähteet muokkaa

  1. Alan Cowell ja John F. Burns: WikiLeaks Chief Is Put on Interpol List NYTimes.com. 1.12.2010. Viitattu 1.12.2010. (englanniksi)
  2. Chad Groening: King: WikiLeaks a 'terrorist organization' OneNewsNow. 1.12.2010. Viitattu 1.12.2010. (englanniksi)
Jaa uutinen: