Ron Paul viidenneksi Iowan esivaaleissa

5. tammikuuta 2008

Ron Paul
Ron Paulin kannattajia syyskuun 15 sodanvastaisessa protestissa

Iowan esivaaleissa Internetin fanijoukot eivät ihan vielä saaneet nostettua libertaari Ron Paulia kolmen parhaan joukkoon, mutta se ei ollut kaukana. Paul sai 10 prosenttia äänistä ja omilla luvuilla pyörineiden kärkikaksikon lisäksi hänen edelleen menivät Fred Thompson ja John McCain 13 prosentin äänisaaliillaan. Vaalien voittajaehdokkaaksi ennakoitu Rudy Giulliani sai neljä, joten jo nyt Ron Paul on pärjännyt paljon paremmin kuin ennakkokyselyiden 1-3 prosentin ennuste antoi odottaa.

Ron Paulin kannatus muodostuu käytännössä ruohonjuuritason liikkeestä, jonka suurin osa toiminnasta tapahtuu internetissä. Esimerkiksi MySpacen varjovaalit voitti kirkkaasti demokraattien Obama ja republikaanien Ron Paul. Ruohonjuuritason kannatuksesta kertoo myös se, että 16. joulukuuta Paulin tukijat tekivät Yhdysvaltain poliittisen historian kaikkien aikojen varainkeruuennätyksen lahjoittamalla presidentinvaalikampanjalle yhdessä päivässä 6,6 miljoonaa dollaria. Kampanjan yksittäisiltä henkilöiltä saamat lahjoitukset ovat keskimäärin olleet pieniä, sadan dollarin luokkaa.

Internetin lisäksi toinen merkittävä tukijoukko Paulille on Yhdysvaltain puolustusvoimien jäsenet, joilta hän on saanut enemmän lahjoituksia kuin yksikään toinen presidenttiehdokas.

Ron Paulin teesit

muokkaa

Jos Ron Paul valitaan Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi hän:

  • Lakkauttaisi USA:n veroviraston
  • Lakkauttaisi USA:n tuloveron
  • Lakkauttaisi USA:n keskuspankin
  • Palauttaisi kultakannan
  • Pysäyttäisi laittoman maahanmuuton
  • Lopettaisi Irakin sodan ja vetäisi kaikki USA:n joukot kotiin yli 130 maasta mm. Saksasta ja Etelä-Koreasta.
  • Lopettaisi huumeidenvastaisen sodan
  • Lakkauttaisi mm. opetusministeriön ja energiaministeriön
  • Erottaisi USA:n mm. seuraavista kansainvälisistä järjestöistä: YK, NAFTA, WTO, CAFTA ja NATO.
  • Maksaisi valtion velan
  • Lakkauttaisi FDA:n ja kaiken muun terveydenhuollon säätelyn

(kääntänyt Lasse Pitkäniemi)

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa

Wikiuutisissa on aiheeseen Yhdysvaltain presidentinvaalit 2008 liittyviä artikkeleita.

tyhjennä välimuisti

Jaa uutinen: