Ennakkoäänestyksellä ennätyksellinen suosio USA:n presidentinvaaleissa
30. lokakuuta 2008
Ennakkoon äänestäminen on ollut ennätyksellisen vilkasta niissä Yhdysvaltain yli 30 osavaltiossa, joissa etukäteen äänestäminen on mahdollista. Ennakkoäänestys alkoi joissain osavaltioissa jo syyskuun loppupuolella. Näissä vaaleissa on entistä paremmat mahdollisuudet ennakkoäänestämiseen, joten kolmasosan äänestäjistä odotetaan äänestävän etukäteen. Vuoden 2000 vaaleissa ennakkoon äänestäneiden osuus oli 16 prosenttia, vuonna 2004 osuus oli jo 22 prosenttia.
Kongressi päätti aikoinaan, että liittovaltiollisten vaalien vaalipäivä olisi aina tiistai, koska se sopii maanviljelijöille ja sapattia noudattaville juutalaisille. Entisaikoina Yhdysvaltain vaaleissa ei ollut ennakkoäänestystä, mutta nykyisin se on tärkeä, koska kaikki ihmiset eivät pääse äänestämään varsinaisena äänestyspäivänä. Ennakkoäänestyksen suosio saattaa selittyä halulla välttää varsinaisen vaalipäivän jonottaminen, mutta esimerkiksi Floridan ennakkoäänestyspaikoille on välillä ollut tuntien jono.
Osa yhdysvaltalaisista suhtautuu ennakkoäänestykseen epäileväisesti. Näissäkin vaaleissa on liikkunut huhuja, että ennakkoäänestys olisi huijausta eikä ennakkoon annettuja ääniä laskettaisi. Totta on vain se, että postitse äänestäminen lisää vilpin riskiä verrattuna äänestämiseen äänestyspaikalla, missä molempien puolueiden väkeä on valvomassa vaalien sujumista.
Erityisesti demokraatit aktivoituneet
muokkaaVaali- ja puolueviranomaisten tilastojen mukaan ennakkoäänestyksessä on äänestänyt enemmän demokraatteja kuin republikaaneja kuudessa tärkeässä osavaltiossa. Iowassa, Pohjois-Carolinassa, Floridassa, Coloradossa, Uudessa Meksikossa ja Nevadassa presidentti Bush (rep.) voitti vuonna 2004, mutta nyt ennakkoäänestäjien joukossa on ollut selvästi enemmän demokraatteja kuin republikaaneja.
Tilastot perustuvat tietoon siitä, minkä puolueen jäsenenä äänestäjä on rekisteröitynyt. Äänestäjät voivat kuitenkin äänestää puoluerajojen yli, eikä ennakkoääniä lasketa ennen vaalipäivää.
Obama on kampanjoinut kovasti ennakkoäänestysinnon lisäämiseksi. Kysymys kuuluukin, onko hän saanut uusia ääniä vai ovatko hänen äänestäjänsä vain valinneet ennakkoäänestyksen varsinaisen vaalipäivän sijasta. Esimerkiksi viime vaaleissa John Kerry (dem.) johti Iowan ennakkoäänestäjien määrässä mutta hävisi Bushille vaalipäivänä.
CNN:n tuoreen arvion mukaan Obama saisi 291 valitsijamiestä ja McCain 163, jos vaalit pidettäisiin tänään. 84 valitsijamiehen kohtalo olisi epäselvä.
Ongelmia äänestyskoneiden kanssa
muokkaaEnnakkoäänestys ei ole sujunut ongelmitta. Äänestäjät ovat kertoneet äänestyskoneiden temppuilusta. Esimerkiksi Länsi-Virginiassa koneiden on kerrottu vaihtaneen demokraatille menevän äänen republikaaniääneksi, Tennesseessä republikaaniäänen demokraattiääneksi tai demokraattiäänen vihreän puolueen ääneksi. Kosketusnäyttöjen on valitettu olevan liian herkkiä ja jättävän äänestäjän epävarmaksi siitä, mikä ehdokas on tullut valituksi.
Wikiuutisissa on aiheeseen Yhdysvaltain presidentinvaalit 2008 liittyviä artikkeleita.
- Wikipediassa on artikkeli aiheesta Yhdysvaltain presidentinvaali 2008.
- 16. elokuuta 2011: Ennakkoäänestyksellä ennätyksellinen suosio USA:n presidentinvaaleissa
- 8. marraskuuta 2008: Palin: Nimettömät kriitikot pelkureita
- 7. marraskuuta 2008: Republikaanit etsivät syyllistä, Sarah Palin tulilinjalla
- 7. marraskuuta 2008: USA:n äänestysaktiivisuus ei ollutkaan poikkeuksellinen
- 5. marraskuuta 2008: Barack Obamasta Yhdysvaltain seuraava presidentti
- 4. marraskuuta 2008: Yli 130 miljoonan odotetaan äänestävän USA:ssa
- 24. lokakuuta 2008: Baldwin ja Nader ottivat toisistaan mittaa väittelyssä
- 23. lokakuuta 2008: Iranin hallitus kallistuu Obaman puolelle
- 20. lokakuuta 2008: Pienpuolueiden presidenttiehdokkaiden vaaliväittely peruuntui
- 16. lokakuuta 2008: McCain Obamalle viimeisessä väittelyssä: En ole presidentti Bush
Lähteet
muokkaa- Early voting begins for McCain and Obama CNN.com. 22.9.2008. Viitattu 30.10.2008. (englanniksi)
- The Success of Early Voting NYTimes.com. 29.10.2008. Viitattu 30.10.2008. (englanniksi)
- Ohlemacher, Stephen: Democrats dominate early voting in key states 29.10.2008. The Associated Press. Viitattu 30.10.2008. (englanniksi)
- Obama makes gains in key states, polls show CNN.com. 30.10.2008. Viitattu 30.10.2008. (englanniksi)
- Jones, K.C.: E-Voting Complaints Heat Up With Early Voting InformationWeek. 27.10.2008. Viitattu 30.10.2008. (englanniksi)