Obama jyräsi Clintonin Iowassa

4. tammikuuta 2008

Barack Obama.
Mike Huckabee

Nuori, tummaihoinen senaattori Barack Obama voitti Iowassa pidetyt demokraattisen puolueen esivaalit. Republikaanien ykköseksi selvisi Arkansasin kuvernööri Mike Huckabee.

Nuoren senaattorin vahvuuksina on pidetty innokasta ja nuorta vaaliorganisaatiota, joka on saanut houkuteltua myös nuoria äänestäjiä osallistumaan esivaalin. Obama on Illinoisin senaattori ja nyt hän pääsee tulevana tiistaina New Hampshiren esivaaliin erinomaisessa johtoasemassa.

Voitostaan riemuitseva 46-vuotias värillinen senaattori lupasi muutoksen aikaa ja totesi, useiden todenneen, että tämä päivä ei koittaisi koskaan. "He sanoivat, että me tähtäsimme liian korkealle. He sanoivat, että tämä maa on liian jakautunut ja liian pettynyt pystyäkseen koskaan eheytymään".

Kuitenkin Uudensuomen verkkolehden haastattelema emeritusprofessori Gerald Pomper, joka on toiminut Redgers-yliopistossa, kertoo voiton Iowassa olevan huono enne vaalikilvassa, sillä koskaan ei näissä Iowan esivaaleissa voittanutta ole nimetty puolueensa presidenttiehdokkaaksi.

Lähteet

muokkaa
Jaa uutinen:            


Wikiuutisissa on aiheeseen Yhdysvaltain presidentinvaalit 2008 liittyviä artikkeleita.

tyhjennä välimuisti