Nokian vesikriisi ei vielä ohitse
Koordinaatit: 27. joulukuuta 2007
Nokian vesikriisi ei ole vieläkään ohitse. Paikkakunnalla on todettu vielä useita saastuneen johtoveden aiheuttamia ripulitapauksia. Vesijohtoverkoston vesi saastui kun laitoksen korjausmies avasi puhdasta vettä ja jätevettä erottaneen venttiilin. Seurauksena oli nyt jo lähes kuukauden kestänyt vatsatautiepidemia.
Eilen iltapäivällä Nokian terveyskeskuksessa oli kaksi potilasta nestetiputuksessa. Yksi lapsi on lähetetty Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan hoidettavaksi.
Varusmiehet jakavat edelleen virka-apuna juomavettä kaupungin asukkaille. Vesijohtoverkoston puhdistamisen arvellaan jatkuvan pitkälle kevääseen. Veden kaittokehoitus on yhä voimassa kaupungin eteläosassa.
Lähteet
muokkaa- Nokia potee yhä vatsatautia HS.fi. 26.12.2007 15.22. Helsingin Sanomat. Viitattu 27.12.2007.
Wikiuutisissa on aiheeseen Nokian vesikriisi 2007 liittyviä artikkeleita.
- Wikipediassa on artikkeli aiheesta Nokian vesikriisi 2007.
- 21. elokuuta 2008: Kloorauskaan ei auttane Nokialla
- 18. helmikuuta 2008: Nokian vettä voi jälleen käyttää keittämättä
- 27. joulukuuta 2007: Nokian vesikriisi ei vielä ohitse
- 20. joulukuuta 2007: Nokian vesikriisin epäillään vaatineen kolme kuolonuhria
- 16. joulukuuta 2007: Nokialaiset vaativat päättäjiä vastuuseen
- 10. joulukuuta 2007: Vedenjakelu Nokialla normalisoitumassa
- 7. joulukuuta 2007: Korjausmiehen virhe aiheutti Nokian epidemian
- 5. joulukuuta 2007: Vedenkäyttö Nokialla kokonaan kielletty