Zimbabwen hallitus: Länsi aloitti koleraepidemian

14. joulukuuta 2008

Zimbabwen hallitus syytti eilen lauantaina länsimaita biologisesta sodankäynnistä. Valtiollinen Herald-sanomalehti kirjoitti, että Yhdysvaltain suurlähettilään kommentti, jonka mukaan Yhdysvallat oli valmistautunut epidemian puhkeamiseen, herätti epäilyksiä siitä, että länsimaat olisivat ryhtyneet biokemialliseen sodankäyntiin.

Tiedotusministeri Sikhanyiso Ndlovu sanoi Heraldissa, että epidemia on brittien kansanmurhanomainen hyökkäys Zimbabwen kansaa vastaan. Hänen mukaansa se on ”laskelmoitu rasistinen terrori-isku Zimbabwea vastaan”. Zimbabwen viranomaiset syyttävät usein länsimaita maansa ongelmista.

Asiantuntijat pitävät epidemian syynä Zimbabwen talousromahdusta. Zimbabwen terveydenhuoltojärjestelmä oli joskus Afrikan huippuluokkaa, mutta sittemmin useimmat sairaalat ovat joutuneet lopettamaan toimintansa. Zimbabwe lähti alamäkeen vuonna 2000, jolloin presidentti Robert Mugabe pakkoluovututti valkoisten maatiloja mustille, mistä seurasi maataloustuotannon romahdus.

Aiheeseen liittyviä uutisia muokkaa

Lähteet muokkaa

Jaa uutinen: