Yliopistokurssit netissä avaavat koulun kaikille

30. joulukuuta 2007

Arvostettu MIT eli Bostonissa Yhdysvalloissa toimiva Massachusetts Institute of Technology (Massachusettsin teknillinen korkeakoulu), on aloittanut uuden "OpenCourseWare"-projektin, jonka myötä kenellä tahansa on mahdollisuus osallistua koulun järjestämiin kursseihin. Tämä palvelu ja mahdollisuus on ilmaista.

MIT on ehkä maailman arvostetuin teknisen alan korkeakoulu, jossa työskentelee myös suomalaisia niin opettajina, tutkijoina kuin oppilainakin. Koulu on saattanut valita oppilaikseen vain ehdottoman huipun alalle pyrkivistä. Samoin on myös laita opettajien ja tutkijoiden.

Nyt avatun nettiprojektin suosituimmaksi luennoksi on muodostunut professori Gilbert Strangin lineaarisen algebran videoluennot. Luennot on ladattu sivuilta lähes 1,3 miljoonaa kertaa kesäkuussa alkaneen jakson jälkeen. On kuitenkin todettu, että suuri osa lataajista ja kurssin sisältöön tutustuneista on ollut muiden korkeakoulujen opettajia, sillä nämä ovat halunneet käyttää luentoa hyödyksi omassa opetuksessaan tai oman opetuksensa suunnittelussa.

Myös useat muut korkeakoulut Yhdysvalloissa ovat rakentaneet vastaavia opetusjärjestelyitä. MIT:n esimerkkiä ovat seuranneet Johns Hopkinsin, Tuftsin ja Notre Damen yliopistot, lisäksi Yalen yliopisto on ilmoittanut saattavansa vastaavalla tavalla julkisuuteen oman yliopistonsa seitsemän suosittua luentoa ja myöhemmin määrä nousee jopa 30 kurssiin.

Lähteet muokkaa

Aiheesta enemmän muokkaa

Jaa uutinen: