Yksinäisillä eniten terveysongelmia
26. marraskuuta 2007
Lääketieteen lisensiaatti Kaisla Joutsenniemen tuore väitöstyö osoittaa yksin elävillä naisilla ja miehillä olevan eniten terveysongelmia. Väitöstyöstä ilmenee, että avioliitossa elävät naiset ja miehet ovat muihin ryhmiin verrattuna parhaassa asemassa, kun tarkasteltiin kuolleisuutta, koettua terveyttä, mielenterveyttä ja epäterveellistä alkoholinkäyttöä.
Viimeisen 20 vuoden aikana suomalaisten omakohtainen kokemus terveydestään on kohentunut vähiten naimattomien miesten ja naisten sekä naisleskien keskuudessa. Avioliitossa elävillä taas terveys on kohentunut keskimääräistä enemmän. Myös alkoholin aiheuttamat terveyshaitat ovat yksin elävillä yleisempiä.
”Jos avioliiton ulkopuolella asuvien määrä kasvaa edelleen ja heidän terveytensä kohenee myös tulevaisuudessa hitaammin kuin avioliitossa elävien terveys, ei-avioliitossa eläviin ryhmiin liittyvät kansanterveydelliset haasteet kasvavat”, arvioi Joutsenniemi. Yhä pienempi osa suomalaisista elää tänä päivänä avioliitossa.
Kansanterveyslaitoksella tehdyssä väitöstutkimuksessa käytetyt kuolleisuusanalyysit perustuivat vuoden 1995 lopun suomalaisiin väestönlaskenta-aineistoihin, ja niihin liitettiin kuolemansyyrekisterin tiedot vuosilta 1996–2000. Sairastavuusanalyysit perustuivat kahteen 20 vuoden välein toteutettuun poikkileikkaustutkimukseen (Terveys 2000 -tutkimus, Mini-Suomi-terveystutkimus 1978–80). Molemmat tutkimukset edustivat Suomen 30 vuotta täyttänyttä väestöä. (Finfood)
Lähteet
muokkaa- Terve.com – Väitös: Yksin elävillä eniten terveysongelmia
- Finfood − Väitös: Yksin elävillä eniten terveysongelmia