Ykköstyypin diabetes yleistyy nopeasti

2. heinäkuuta 2008

Insuliinipumppu annostelee sopivan määrän insuliinia diabeetikolle, jonka haima ei insuliinia tuota.

Helsingin yliopiston ja Kansanterveyslaitoksen tutkimus osoittaa, että tyypin 1 diabetes on yleistynyt aiemmin luultua nopeammin. Selvä muutos huonompaan tapahtui 1990-luvun alkupuolella. Vuonna 1980 sairastuneita lapsia oli sadasta tuhannesta 31, vuonna 2005 jo 64. Näyttää myös siltä, että ykköstyypin diabetekseen sairastutaan yhä nuorempana. Tyypin 1 ("nuoruusiän") diabetekseen sairastuu Suomessa suhteellisesti enemmän ihmisiä kuin missään muussa maassa.

Suomalaistutkimus julkaistiin arvostetussa lääketieteen The Lancet -aikakauslehdessä toukokuussa.

Syyt tuntemattomia muokkaa

Tyypin 1 diabetes on autoimmuunisairaus: elimistön oma puolustusjärjestelmä toimii virheellisesti ja tuhoaa sokeritasapainoa säätelevää insuliinia tuottavaa kudosta. Diabeetikon onkin käytettävä insuliinilääkettä ja mitattava säännöllisesti verensokerinsa, jotta verensokeri pysyisi sopivana.

Diabeteksen yleistymisen nopeus viittaa siihen, että yleistymisen syynä ovat ympäristö- eivätkä perintötekijöiden muutokset. Asiantuntijat eivät kuitenkaan tiedä, mitkä ympäristötekijät immuunihäiriölle altistavat.

Myös tyypin 2 diabetes yleistyy, mutta sen riskitekijät ovat paremmin selvillä: lihavuus ja liikkumattomuus lisäävät kiistatta sairastuvuutta.

Lähteet muokkaa

Jaa uutinen: