Vuoden parhaat blogit -kyselyn tulokset selvillä

12. tammikuuta 2008

Keskustiedustelupalvelu julkisti vuoden 2007 blogi-kyselynsä tulokset. Kyselyyn otti osaa 419 äänestäjää ja kyselyllä pyrittiin hakemaan niitä blogeja mitä ihmiset pitävät parhaina. Verrattuna blogilistalle rekisteröityyn 12991 suomalaiseen blogiin, niin vastausten vähäinen lukumäärä ei riitä kertomaan vielä mitä suomalaiset blogien lukijat pitävät parhaina. Kysely lienee silti ottanut tänä vuonna blogaajien perinteisen Kultainen Kuukkeli -palkintojen paikan hyvien blogien suosittelijana.

Kynämiestä lukuun ottamatta kaikki voittajablogit olivat vakiintuneiden kirjoittajien pitämiä ja yleensä myös usean vuoden ikäisiä. Ainoa uusi tulokas oli erikseen mainittu, mutta palkinnotta jäänyt, muotiblogien kakkoseksi tullut Focus on Fashion.

Tulokset

muokkaa

Vuoden ammattilaisblogi: Kari Haakana

muokkaa

Tietokonelehden toimituspäällikkö Kari Haakanan henkilökohtainen blogi, joka on saanut myös vuonna 2004 Kultainen kuukkeli palkinnon parhaasta kolumnista. Blogi sai 9% kategoriansa äänistä. Blogi on aloitettu vuonna 2004 ja se kuuluu blogilistan top100 blogeihin.

Kirsti Ellilän pitämä kirjoittamisesta kertovat blogi. Blogi sai 7% kategoriansa äänistä ja se on aloitettu vuonna 2005.

Vuoden ryhmäblogi: Kulutusjuhla

muokkaa

Blogistanin versio kuningaskuluttajasta. Blogin perusti alun perin sosiaalisimmankin blogin tittelin saanut Mari Koistinen ammattilaisblogikseen. Blogi sai 14.75% kategoriansa äänistä, se kuuluu blogilistan top100-blogeihin ja on aloitettu vuonna 2006.

Vuoden yritysblogi: Kynämies

muokkaa

Yritysjournalismista kertova blogi. Blogi sai 27.5% kategoriansa äänistä ja se on aloitettu vuonna 2006. Kynämies-blogi on blogilistalla käytännössä tuntemattomien joukossa.

Vuoden käsityöblogi: Ilun handu duunaa

muokkaa

Blogi sai 13.5% äänistä, se on aloitettu 2005 ja se kuuluu blogilistan top100 -blogeihin.

Myös vaaturina toimivan renessanssineron yleisblogi kaikesta ajankohtaisesta. Tämä oli kilpailun järjestäjän oma blogi, jolloin tuloksissa ilmoitettiin myös seuraavaksi tullut nuorten naisten muotiin keskittynyt Focus on fashion. Molemmat saivat noin 20% annetuista äänistä. Sanoma Ihmiskunnalle blogi on aloitettu vuonna 2005.

Vuoden asiablogi: Kemppinen

muokkaa

Professori Jukka Kemppisen kolumnityyppinen asiablogi. Kirjoittaja on yksi suomalaisen tekijänoikeuskeskustelun asiantuntijoista. Blogi sai 9% kategoriansa äänistä, se on perustettu 2005 ja se kuuluu blogilistan top100 blogeihin.

Vuoden sosiaalisin blogi: Mieto marinadi

muokkaa

Mari Koon alias Mari Koistisen henkilökohtainen blogi, joka on aloitettu vuonna 2004 ja kuuluu blogilistan top100 blogeihin.

Vuoden 2007 Paras-blogi: Susu Petal ja Kemppinen

muokkaa

Molemmat blogit saivat 8.5% äänistä ja tietoja Kemppisestä voi katsoa ylempää. Susu Petal puolestaan on kolmekymppisen naisen (?) taidepainotteisia "lyhyitä tarinoita elämästä. Ei suurta fiktiota. Faktaa. Ehkä.". Susu Petalilla on tämän lisäksi erilliset kuva- ja runoblogit. Susu Petal -blogi on aloitettu vuonna 2005.

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
Jaa uutinen: