Viitaluoman kaksi maalia kellisti Lukon

26. helmikuuta 2009

Mikko Mäenpää antoi yhden maaliin johtaneen syötön.

HPK:n Vesa Viitaluoma oli vireessä, kun vierailijat kaatoivat Rauman Lukon 2–4 (1–2,1–1,0–1).

Maalinteon aloitti kuitenkin kotijoukkue, kun ajassa 06.17 Juha-Pekka Haataja ampui kiekon melkein nollakulmasta sisään. HPK nousi tasoihin vain noin puolitoista minuuttia myöhemmin, kun Perttu Lindgren istui jäähyllä. Viitaluoma ohitti Lukkovahdin Petri Vehasen varsin helpon näköisesti. Maaliin syöttäjiksi Kai Syväsalmi sekä Tony Virta. Erän loppussa HPK siirtyi 1–2 johtoon. Janne Laakkonen toimitti kiekon Lukon maalille, jossa se osui HPK:n Steve Kariyan luistimeen. Maalissa ei kuitenkaan ollut potkuliikettä joten maali hyväksyttiin. Toinen syöttäjä oli Jussi Makkonen. Vehanen torjui erässä kahdeksan, Teemu Lassila myöskin kahdeksan.

Toisessa erässä Lukko punnersi väkisin kahden miehen ylivoimalla tasoihin. Tommi Kovanen maalasi kovalla viivakudillaan tilanteeksi siis 2–2. Syöttäjiksi merkittiin Pasi Saarela ja Antti Laaksonen. HPK:n voittomaali tuli ajassa 34.07, kun Niklas Siren vapautti loistavalla pystysyötöllään Juha-Pekka Loikaksen maalintekoon. Syöttäjäksi myös Mäenpää. Lukko pääsi vielä erän lopussa ylivoimalla, mutta tuloksetta. Vehanen torjui yhdeksän ja Lassila komlmetoista laukausta toisessa erässä. Toiselle erätauolle 2–3 tilanteessa.

Kolmannessa erässä HPK iski ajassa 54.57 loppulukemiksi 2–4, Viitaluoman toimesta ylivoimalla. Tolpan kautta menneeseen maaliin syöttäjiksi Syväsalmi sekä Jukka-Pekka Laamanen. 59 sekunin päästä HPK:n Loikas otti toisen jäähynsä erässä, ja samassa ajassa Lukko vaihtoi maalille Joni Myllykosken. Lukko pääsi pelaamaan ottelun viimeisen minuutin kahden miehen ylivoimalla, mutta loppulukemiksi jäi 2–4.

Maalit muokkaa

  • 1. erä:
    6.17 Juha-Pekka Haataja (Honkaheimo, Laitinen) 1-0
    7.57 Viitaluoma (Syväsalmi, Virta) 1-1 yv
    16.35 Kariya (Laakkonen, Makkonen) 1-2
  • 2. erä:
    28.51 Tommi Kovanen (Saarela, Laaksonen) 2-2 yv
    34.07 Loikas (Siren, Mäenpää) 2-3
  • 3. erä:
    54.57 Viitaluoma (Syväsalmi-Laamanen) 2-4 yv
  • Maalivahdit:
    Vehanen 8+9+7[1]=24 (85,71), Myllykoski 0+0+1=1 (100)
    Lassila 8+13+16=37 (94,87)


Lähteet muokkaa

  1. Lukon Urama: Lahjamaalit ratkaisivat mtv3.fi. 24.2.2009. ?. Viitattu 26.2.2009.
Jaa uutinen: