10. joulukuuta 2008

Venetsian kanaali

Venetsiassa vesi nousi 1.12.2008 puolitoista metriä tavanomaista korkeammalle. Seuraavana päivänä tiistaina se laski puoli metriä. Tulva oli pahin 22 vuoteen. Ministeri lupasi 800 miljoonaa euroa vuodelle 2009 tulvavalliprojektiin, joka valmistuisi vuosina 2012–2013. Vesi nousi liian korkealle tulvia varten rakennettuja hätäsiltoja varten. Edellinen vastaava tulva oli vuonna 1986. Ennätys on vuodelta 1966, jolloin vesi nousi 194 cm tavallista korkeammalle.[1]

Maakaasun hyödyntäminen Po-joen suulla, tekee osaltaan Venetsiasta yhden maailman uhatuimmista kaupungeista tulville.[2]

Tausta

muokkaa

Venetsia on ainutlaatuinen arkkitehtuurin ja herkän ympäristön suhteen. Useissa Euroopan kaupungeissa on vesiongelmia. Venetsian uhkana ovat ilman epäpuhtaudet, eroosio ja tulvat. Useita suojelusuunnitelmia on laadittu Venetsialle. Vedenkorkeus on noussut 23 cm vuosisadassa, josta 11 cm maan vajoamisesta ja 12 cm merenpinnan noususta. 1990-luvun puolivälissä kaupunki tulvi keskimäärin 40 kertaa vuodessa. Se on kuusinkertainen lisäys vuosisadan alusta. Samaan aikaan arvioitiin eroosioksi miljoona m3 vuodessa. Ilmastonmuutokseen liittyvä vedenpinnan nousun vaikutus Venetsiaan voi olla suuri.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. Turistit taiteilivat veden valtaamassa Venetsiassa, Helsingin Sanomat 3.12.2008 B4
  2. Ympäristöatlas, Nykytila ja tulevaisuus, Monde diplomatique, Like 2008 s.54
  3. Europe’s Environment, The Dobris Assessment, European Environmental Agency 1995, Box 10 F, Venice a city by water, s.272
Jaa uutinen: