Kuolonuhreja kouluammuskelussa Illinois'ssa

15. helmikuuta 2008

Pohjois-Illinois'n yliopisto

Tiettävästi kuusi ihmistä on saanut surmansa kouluammuskelussa Pohjois-Illinois'n yliopistolla DeKalbissa Illinois'ssa Yhdysvalloissa. Lisäksi yli kahdenkymmenen kerrotaan loukkaantuneen, heistä kuusi on kriittisessä tilassa. Ammuskelu tapahtui yliopistolla noin sata kilometriä Chicagon pohjoispuolella. Tilanne päättyi ammuskelijan itsemurhaan.

Ammuskelu tapahtui yliopiston luentosalissa, jossa paikallaolijoiden mukaan oli tapahtumahetkellä noin 160 opiskelijaa. Mustiin pukeutunut, kolmella aseella varustautunut mies avasi tulen opiskelijoita kohti, surmaten viisi ja haavoittaen vakavasti kuutta opiskelijaa, ennen kuin hän päätti tilanteen ampumalla itsensä. Lisäksi useat saivat lievempiä vammoja.

Poliisi ei tiedä tapauksen motiivia. Ammuskelijan ei tiedetä olleen yliopiston kirjoilla.

Lähteet muokkaa

Jaa uutinen: