Tähtivaeltaja-palkinto 2015 Antti Salmiselle
20. toukokuuta 2015
Helsingin science fiction -seuran Tähtivaeltaja-palkinto parhaasta vuonna 2014 suomeksi ilmestyneestä tieteiskirjasta on annettu Poesian julkaisemalle Antti Salmisen romaanille Lomonosovin moottori.
Perustelujen mukaan palkittu teos on poskettomalla huumorilla ja villeillä tarinankäänteillä silattu kirjallinen helmi. Proosan ja runouden rajamailla taiteilevan kirjan tarina sijoittuu Novaja Zemljalle perustettuun mystikkoyhteisöön. Kokeellisen teoksen teemoja yhdistävät alkemia ja muodonmuutos. Erilaiset tekstilajit kutovat näkyä koneesta, jonka tarkoitus on tehdä loppu nykyisestä maailmanjärjestyksestä. Kertomuksen tunnelma vaihtelee groteskista hilpeyteen.
Tähtivaeltaja-palkinnon asiantuntijaraatiin kuuluivat Hannu Blommila, Toni Jerrman, Elli Leppä ja Antti Oikarinen. Viime vuonna Tähtivaeltaja-palkinnon voitti kanadalaisen Peter Wattsin Sokeanäkö (Gummerus, 2013).
Lähteet
muokkaa- Vuoden 2014 paras scifi-kirja on valittu ja Tähtivaeltaja-palkinto jaettu 20.5.2015. Dome.fi. Viitattu 20.5.2015.
Katso myös tähän aiheeseen liittyvät aiemmat uutiset.