Suomessa neljä kuntaliitosta

1. tammikuuta 2010

Loviisassa tapahtui vuoden 2010 ainoa monikuntaliitos.

Vuoden vaihtuessa tapahtui neljä kuntaliitosta, joissa kuntien määrä Suomessa väheni kuudella. Samalla jäivät historiaan vuonna 1997 lääniuudistuksessa muodostetut kuusi lääniä, kun aluehallintovirastot aloittivat toimintansa.

Vuoden ainoassa monikuntaliitoksessa Loviisassa Loviisa, Liljendal, Pernaja ja Ruotsinpyhtää muodostivat uuden Loviisan kaupungin. Samassa yhteydessä Ruotsinpyhtään Haavisto-Vastilan alue liitettiin Pyhtään kuntaan. Maakuntaraja puolestaan muuttui Kalajoella, kun Keski-Pohjanmaahan kuulunut Himanka liittyi Pohjois-Pohjanmaalaiseen Kalajoen kaupunkiin. Muissa kuntaliitoksissa Ylämaa liittyi Lappeenrannan kaupunkiin ja Noormarkku Poriin.

Varsinaisten kuntaliitosten lisäksi tehtiin osaliitoksia Hämeenlinnan ja Hausjärven, Kouvolan ja Iitin, Lappeenrannan ja Ruokolahden sekä Pirkkalan ja Tampereen välillä. Näissä Haukkalan kylä siirtyi Iitille, Mietinsaari Ruokolahdelle, Mommila-Hietoinen Hausjärvelle sekä osa Härmälän aluetta Tampereeseen.

Uusi kunta Liitokseen osallistuvat kunnat
Loviisa Liljendal, Loviisa, Pernaja ja Ruotsinpyhtää
Kalajoki Himanka ja Kalajoki
Lappeenranta Lappeenranta ja Ylämaa
Pori Noormarkku ja Pori

Lähteet muokkaa

Jaa uutinen: