Suomen hallitus haastettu oikeuteen kansalaisjärjestöjen toimesta

29. elokuuta 2024

Kuusi kansalaisjärjestöä on haastanut Suomen hallituksen oikeuteen riittämättömien ilmastotoimien vuoksi. Järjestöjen mukaan hallitus rikkoo Suomen ilmastolakia, eikä sitoudu EU:n ilmastovelvoitteisiin. Suomen ilmastolain mukaan hiilineutraalius tulisi saavuttaa vuoteen 2035 mennessä. Korkein hallinto-oikeus (KHO) voi puuttua hallituksen ilmastotoimiin, mikäli ne todetaan riittämättömiksi. Järjestöjen tekemässä valituksessa perusteena ovat myös ihmisoikeudet, jotka vaarantuvat eritoten alkuperäiskansojen ja lasten kohdalla.

Suomen hallituksen toiminnasta ilmaston suhteen tehtiin valitus KHO:lle myös vuonna 2022, mutta sitä ei silloin otettu käsittelyyn. Perusteena tälle oli se, että ilmastolaki oli ollut voimassa liian vähän aikaa.

Valituksen KHO:lle tekivät seuraavat järjestöt:

Lähteet

muokkaa
Jaa uutinen: