Sopulit vaellukselle ensimmäistä kertaa sitten 70-luvun?

10. toukokuuta 2008

Tunturisopuli

Monien merkkien mukaan tunturisopulit ovat syksyllä lähdössä vaellukselle, ja silloin Pohjois-Lappi kuhisee sopuleita.

1970-luvun alussa tapahtui sopulien viimeisin suuri vaellus. Silloin sopuleita tavattiin Rovaniemellä asti. Professori Heikki Henttosen mukaan jyrsijäpaljous ei tänä vuonna ole yhtä suuri kuin tuolloin.

Sopulit ovat selviytyneet talvesta hyvin, mutta kanta saattaa äkillisesti romahtaa, niin ettei vaellusta tulekaan. Sopulien määrä paljastuu kevätliikehdinnän aikana.

Suomen tunturisopulit elelevät pääasiassa Utsjoen ja Käsivarren tuntureilla. Lisäksi pienempiä saarekkeita on Saariselällä ja Pallaksella. Henttosen mukaan sopulit olivat liikkeellä jo viime vuonna levittäytyen Ylä-Lapissa.

Norjassa Ruijan puolella sekä ylimmässä Lapissa on alueita, joilta sopulit ovat kadonneet.

Kun Lapin tunturisopulit lähtevät liikkeelle talvehtimispaikoistaan tämän kuukauden aikana, saadaan sopulikannan koosta hyvä käsitys. Lumien sulamisvedet ajavat sopulit pois pesäkoloistaan. Varsinainen vaellus kevätliikehdintä ei ole, sillä sen kesto on vain parisen viikkoa.

Jos sopulikanta kasvaa riittävän tiheäksi, alkaa varsinainen vaellus syksyllä, sillä sopulit eivät kovinkaan hyvin siedä toisiaan ja ravinto kuluun nopeasti loppuun. Henttosen mukaan vaellus mahdollisesti alkaa Ylä-Lapissa aikaisintaan elokuun alussa, etelämpänä sitten hieman myöhemmin.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Jaa uutinen: