Sisäpiirikauppaepäilyjä herännyt Suomessa ja Ruotsissa

1. huhtikuuta 2009

Sisäpiirikauppa on pörssiosakkeen myynti tai osto, jonka suorittaja kuuluu arvoon liittyen sisäpiiriin. Sisäpiirikauppaa säätävä arvopaperimarkkinalaki on vuodelta 1989. Vankeusrangaistuksia oli annettu tammikuussa 2008 Suomessa viisi ehdollisena vuodelta 2007 ja sitä ennen vain kerran.[1]

Ruotsi muokkaa

Suomen osakkeiden sisäpiirikaupat olivat Ratan mukaan v. 2007 aiempaa enemmän järjestäytynyttä rikollisuutta. Esimerkiksi Christer Gardellin hallinoiman ja miljonääri Carl Ichanin rahoittama Cevian Capitalin ja Nordean sijoitusammattilaiset olivat mukana miljoonien eurojen sisäpiirikaupoissa Ruotsissa. Ruotsissa osakemeklarit ja pörssi ovat ilmoittaneet sisäpiiriepäilyjä viisi kertaa enemmän kuin Suomessa vuonna 2007, vaikka pörssi on vain kaksinkertainen Suomeen verrattuna.[2] Maaliskuussa 2009 Ruotsissa annettiin syytteitä maan laajimmassa sisäpiiriepäilyssä henkilömäärien ja summien suhteen. Syyte on annettu 6 henkilölle. Syytteen mukaan sisäpiirikauppoja on tehty 23 pörssikaupassa ja saatu yli 3 milj. euroa voittoja, jotka on saatettu pimittää verottajalta. Osakekohteisiin sisältyy Lindex, Volvo, Telia-Sonera ja Metso. Yksi syytetyistä oli piilottanut 500 000 kruunua lasten turvaistuimeen autossa. Syytetyt ovat olleet töissä useammassa rahoitusyrityksessä: Cevian Capital (pääepäilty), Nordea, Carnegiein ja Morgan Stanley.[3]

Kai Mäkelä muokkaa

Rikospoliisi kuulusteli maaliskuussa 2009 yritysvaltaajana mainetta saanutta sijoittaja Kai Mäkelää. Häntä kuulusteltiin sisäpiiritiedon väärinkäytöstä Saunalahden osakkeilla vuonna 2005. Kai Mäkelä, Rauno Puolimatka ja Ahti Vilppula ovat kaikki kolme julkisesti kiistäneet syyllistyneensä mihinkään.[4]

Helsingin käräjäoikeus määräsi 20 miljoonaa euroa Kai Mäkelän omaisuutta takavarikkoon SEB:n vaatimuksesta maaliskuussa 2009 perustuen kiistaan termiinisopimuksen ehdoista.[5]

Kai Mäkelä ei päässyt Alma Median hallitukseen yhtiökokouksessa vuonna 2009. Hallituksen puheenjohtajan Kari Stadighin mukaan neljätoista kahdestakymmenestä suuromistajasta ei tukenut valintaa. Kokouksessa Mäkelää tukivat Jaakko Renvald ja Markku Laine.[6]

Kai Mäkelä on mm. Alma Median ja Tallentumin omistaja. Hän on pörssiyhtiö Sopranon hallituksessa.

Lähteet muokkaa

  1. Timo Jouhki sai vankeutta sisäpiirikaupoista, Tuomo Pietiläinen, Helsingin Sanomat 2.1.2008 B5
  2. Rata epäilee sisäpiirikaupan muuttuneen järjestäytyneeksi, Tuomo Pietiläinen, Helsingin Sanomat 2.1.2008 B5
  3. Syytteitä Ruotsin suurimmassa sisäpiiriepäilyssä, Kuusi miestä kävi kauppaa muun muassa Metson osakkeilla, Kalle Koponen HS 28.3.2009 B8
  4. Kai Mäkelää epäiltiin sisäpiirikaupasta Saunalahdella, Islannin Thor Björgolfssonia kuultu todistajana rikostutkinnassa, Tuomo Pietiläinen 30.3.2009 B5, HS 30.3.2009 B5
  5. Sijoittaja Kai Mäkelän omaisuutta 20 miljoonalla eurolla takavarikkoon, HS 28.3.2009 B11
  6. Kai Mäkelä ei päässyt Alma Median hallitukseen, HS 12.3.2009 B7
Jaa uutinen: