Samoalla tuhoisa tsunami

30. syyskuuta 2009

Kartta
Kartta

Tyynellä valtamerellä tsunami on saattanut tappaa yli 100 ihmistä Länsi-Samoalla ja viereisillä saarilla Amerikan Samoalla ja Tongalla. Presidentti Barack Obama julisti Yhdysvaltoihin kuuluvan Amerikan Samoan hätätila-alueeksi ja määräsi liittovaltion apuun.[1]

Luonto

muokkaa

8,3-maanjäristys iski 125 mailin päässä Samolta 6,48 pm BST.[2] Toinen 7,9 Richterin maanjäristys iski Indonesian Sumatralle keskiviikkona, johtaen tsunamivaroitukseen Indonesiassa, Intiassa, Thaimaassa ja Malesiassa. Paikoin Samoalla aaltojen korkeus oli 6 metriä. Osa taloista huuhtoutui aaltoihin jättäen vain perustukset. Tongan rannoille iski 4-metriset aallot. Samoan kahdella saarella ja Tongassa on yhteensä 400 000 hengen väestö. Pieni tsunami ylsi Uuteen Seelantiin, Hawajille ja Japaniin.[1] Japanin ilmatieteenlaitos antoi myös tsunamivaroituksen Japanin itärannalle.[2]

Seuraukset

muokkaa

Paikallisten viranomaisten mukaan kyliä on tuhoutunut ja satoja ihmisiä on loukkaantunut.[1] Uhrien joukossa on ainakin kolme australialaista.[1] ja brittilapsia.[2] Terveysministeriön mukaan tuhansia ihmisiä on loukussa sortuneiden rakennusten alla.[3] Aallot painuivat runsaan kilometrin verran rannikolta saarten sisäosiin. Samoalla monet matkailijoiden suosimat rantahotellit ovat tuhoutuneet. Alue on muun muassa japanilaisten, korealaisten ja australialaisten turistien suosiossa. Fidzhin pääkaupungissa vaara tuntui olevan ohitse.[4]

Katso myös

muokkaa
Katso myös artikkeli Tsunami Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.
Katso myös artikkeli Samoan maanjäristys 2009 Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Aiheesta muualla

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. 1,0 1,1 1,2 1,3 Tsunami smashes Pacific islands, over 100 feared dead Reuters 30.9.2009
  2. 2,0 2,1 2,2 Samoa tsunami: 100 feared dead on Pacific islands• Death toll expected to rise with whole villages flattened, British child among victims on Samoa and American Samoa Guardian 30.9.2009
  3. Tuhansia loukussa Indonesian järistyksen jälkeen yle 30.9.2009
  4. Samoan tsunamin uhriluku noussut yli sadan yle 30.9.2009
Jaa uutinen: