SKAL irtisanoutuu liikenteen häiritsemisestä

17. kesäkuuta 2008

Kuljetusyrittäjien liitto SKAL irtisanoutuu joidenkin kuljetusyrittäjien suunnittelemasta aikeesta häiritä juhannuksen menoliikennettä. Se toivoo yrittäjien pidättäytyvän toimista jotka kohdistuvat täysin asian ulkopuolisiin. SKAL:n puheenjohtaja Ahti Myllys totesi ettei miljoonan ihmisen juhannusliikenteen häiritsemisen jälkeen heillä ole kovinkaan monta ystävää. Hän pelkää kuljetusalan menettävän nopeasti kansan tuen mikäli heidän juhannuksen alkunsa pilataan. SKAL:in toimitusjohtaja ottaa esiin mielenilmauksen vaikutukset liikenneturvallisuuteen:

–"Tämmöisillä toimilla (mielenilmauksella) vaarannettaisiin liikenneturvallisuus."

Tänään julkisuuteen tuli henkilö joka ilmoituksensa mukaan on vastuussa tekstiviestikampanjan alkuunpanosta. Kuljetusyrittäjältä toiselle kiertäneessä tekstiviestissä kehoitetaan häiritsemään juhannuksen menoliikennettä Helsingin ulosmenoteillä torstaista puolesta päivästä lähtien ajamalla 20 km/h. Tämä johtaisi mittaviin ruuhkiin ja todennäköisesti liikenteen täydelliseen jumiutumiseen. Poliisi on ilmoittanut aikovansa puuttua tahalliseen liikenteen häirintään.

Protestin järjestäjien mukaan aikomuksena on saada ihmiset ajattelemaan kuljetusyrittäjien ahdinkoa rajusti nousseen polttoaineen hinnan johdosta. Siitä miten tämä mielenilmaisu auttaa kuljetusyrittäjiä, ei ole tarkkaa kuvaa. Asiaa on käsitelty muutamissa sanomalehtikirjoituksissa.

Kuljetusyrittäjä Mika Arola Arolan Kuljetus Oy:stä toteaa Taloussanomille suhtautuvansa varauksella mielenilmaukseen:

–"Koko mielenilmaus kohdistuu ihan vääriin ihmisiin. Eihän se nyt juhannuksen lomaliikkujien syy ole, että meidän bisneksellä menee huonosti."

Keskiviikkona Liikkuva Poliisi kehotti autoilijoita harkitsemaan vaihtoehtoisia reittejä juhannuksen menoliikenteessä. Poliisi aikoo puuttua tiukasti tahalliseen liikenteen häirintään tarvittaessa sakottamalla ja kortin pois ottamalla. Se aikoo keskittää partionsa Helsingin ulosmenoteille. Osa kuljetusyrittäjistä aikoo yhä ryhtyä häiritsemään liikennettä SKAL:in esittämistä vetoomuksista huolimatta. Laajuudestaan riippuen mielenilmaus aiheuttaa pahaa ruuhkautumista ja mahdollisesti vaaratilanteita.

Tekstiviestikampanjan alullepanija on julkisuudessa kertonut olevansa tyytyväinen tempauksensa saamasta julkisuudesta.

Katso myös tähän aiheeseen liittyvät aiemmat uutiset.

Lähteet

muokkaa
Jaa uutinen: