Ruotsi lisäämässä Internetin valvontaa

29. joulukuuta 2007

Ruotsin hallitus haluaa merkittävästi lisätä poliisin oikeuksia Internetin valvontaan. Riksdag & Departement-lehden mukaan hallituksen aloittaman lakimuutokseen tähtäävän selvitystyön linja on pohjustettu siten, että poliisilla tulisi olla oikeus Internetin teletunnistetietoihin vaikka tutkittavasta rikoksesta ei saisi kuin sakkorangaistuksen. Lisäksi poliisin tulisi voida pyytää tietoja ilman, että ketään epäiltyä olisi nimetty.

Tähän asti The National Post and Telecom Agencyn tekemän linjauksen perusteella poliisi on voinut pyytää tietoja johonkin tiettyyn rikoksesta epäiltyyn henkilöön liittyen. Lisäksi luvan saaminen on vaatinut epäilyä vähintään kahden vuoden vankeusrangaistukseen johtavasta rikoksesta. yksi

Syitä lakimuutokseen muokkaa

Ruotsissa uutisten nostamat Internetin ongelmat voidaan jakaa kolmeen pääryhmään: Nettikiusaaminen, oudot nettirikokset ja tietysti piratismi. yksi

Nettikiusaaminen on liittynyt perinteisiin herjauksiin ja yksityisyydensuojan rikkomiseen, mutta myös tylympiin asioihin. Esimerkiksi The Local uutisoi perjantaina oikeusjutusta, jossa 15-vuotias tyttö oli videoinut salaa kaverinsa sekstailua ja lähettänyt videon nettiin. Joitain kuukausia aikaisemmin uutisissa oli kostokampanjat, joissa netissä väkivaltaan kehoittaen levitettiin räikeistä pahoinpitelyistä epäiltyjen nimiä, osoitteita ja kuvia.

Kesällä puolestaan Ruotsin Kansanpuolueen lehdistösihteerin jäi kiinni omin luvin seikkailemisesta Demareiden intranetissä ja sieltä luvatta saatujen tietojen ja käytettyjen tunnusten jakamisesta eteenpäin.

Piratismi puolestaan on Ruotsin poliittiselle johdolle ongelmallista siksi, että maata pidetään kansainvälisesti maailman piraattiystävällisimpänä maana. Tämä johtuu enimmäkseen siitä, että poliittiseksi stuntiksi alunperin perustettu, nykyään maailman näkyvin, piraattisivusto The Pirate Bay sijaitsee Ruotsissa ja se on pysynyt pinnalla vaikka luultavasti kaikki lailliset sekä osin myös laittomatkin keinot on käytetty sen upottamiseen. Saatua mainetta ei ainakaan vähennä se, että toisen poliittisen poppoon Ruotsin Piraattipuolueen puheenjohtaja kiertelee maailmalla puhumassa digitaalisen ajan kansalaisoikeuksista. Lisäksi yli kolmannes Ruotsin alle 30 vuotiaista latailee netistä tv-ohjelmia, joka on Ruotsin nykylain mukaan rikoksena lähempänä punaisia päin kävelemistä kuin mitään sellaista rikosta jonka selvittämiseksi voisi pyytää operaattorilta teletunnistetietoja.

Mediamoguli Carl-Johan Bonnier kutsui tämän takia Ruotsia debattikirjoituksessaan lainsäädännöltään jälkeenjääneeksi piraattien paratiisiksi ja vaati uudistuksia. Gliden päätoimittaja vastasi tähän omassa kirjoituksessaan, että piraattiliike on päin vastoin nostanut kansainvälisen kehityksen kärkeen siitä huolimatta ettei Bonnier pysyisikään perässä ja Expressen pääkirjoituksellaan muistutti Bonneria asian laajemmasta kuvasta ja vertasi tilannetta itsenäisen lehdistön syntyyn.

Median reaktiot muutosehdotukseen muokkaa

  • Ruotsalainen The Local-verkkolehti kirjoittaa ymmärtäen, että johtuen verkkorikollisuuden kasvusta poliisi on painostanut hallitusta antamaan sille keinot puuttua siihen.
  • Digitodayn ruotsinkirjeenvaihtaja Mika Lahdensivu puolestaan kirjoittaa ironisesti, että vaikka tämä antaisikin poliisille keinot puuttua tapauksiin jotka harvoin täyttävät nykyiset tietojen luovutuskriteerit, kuten julmaan nettikiusaamiseen, niin koko hommasta tulee mieleen lähinnä halu ja tarve piraattijahteihin.
  • Aftonbladet-lehden asiantuntija Ian Vännman arvioi muutosta, että "Sen myötä voitaisiin valvoa suurinta osaa mitä netissä tapahtuu" ja, että asia on "äärimmäisen vakava yksityisyydensuojan kannalta". Vännmaninkin mukaan taustalla paistaa halu päästä tekijänoikeuksia rikkovien jäljille.
  • Dagens Nyheter kuitenkin muistuttaa, että selvitystyön linjaveto ei ole erityisen yllättävä, sillä vuoden alusta poliisilla on jo tietyissä tapauksissa oikeus ennaltaehkäisevään telekuunteluun.

Muutenkin tapauksessa on paljon samaa kuin vuosi sitten julkisuuteen vuotaneessa suunnitelmasta antaa Ruotsin puolustusvoimien tiedustelulle oikeudet kuunnella kaikkea Ruotsin läpi menevää tietoliikennettä. Asia herätti suurta kohua Ruotsissa muun muassa siksi, että silloinkin asiaa valmisteltiin kaikessa hiljaisuudessa joulunpyhien aikana. Myös Suomessa asia herätti keskustelua, sillä Suomen Internet-liikenne kulkee pääosin Ruotsin kautta.

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Jaa uutinen: