Reserviläinen ilmestyi sotaharjoitukseen kutsumatta

19. joulukuuta 2008

Tunnettu toimittaja ja mediapersoona, reservin majuri Timo T.A. Mikkonen (61) ilmestyi kutsumatta puolustusvoimien järjestämään Koski 08 -sotaharjoitukseen. Sotilaspukuun ja majurin arvomerkkeihin sonnustautunut Mikkonen saapui yllättäen sotaharjoituksen tiedotuskeskukseen ja kiinnitti huomionsa paikalle olleen kersantin tapaan tervehtiä.

Mikkosta ei ollut kutsuttu kyseiseen sotaharjoitukseen, vaan hän saapui paikalle oma-aloitteisesti. Mikkosen vierailun tarkoitus on toistaiseksi epäselvä. Hän oli kuukausia aiemmin ollut yhteydessä harjoitusten järjestäjiin, mutta heidän taholtaan häntä ei ollut paikalle kutsuttu, jos kohta hänen tuloaan ei yritetty estääkään.

Saapuessaan tiedotuskeskukseen Mikkonen oli tyytymätön häntä tervehtineen kersantin käytökseen ja vaati tältä muodollista herroittelua. Iltasanomien mukaan Mikkonen olisi tehostanut sanojaan taputtelemalla majurin arvomerkkejään.

–Me emme ole tehneet sinunkauppoja. Teille minä olen herra majuri.

Tapahtumien kulusta Mikkosella ja Puolustusvoimien edustajilla on nyt jälkikäteen toisistaan eroava käsitys. Mikkosen mukaan hän oli paikalla asianomaisissa tehtävissä. Majuri Sami Aarnion mukaan Mikkosta ei ollut varsinaisesti kutsuttu, vaan hän itse oli puolisen vuotta aikaisemmin ollut yhteydessä Puolustusvoimiin, mutta mitään tehtäviä hänelle ei ollut osoitettu. Majuri Aarnion mukaan ei ole tavallista, että ulkopuolisia saapuisi sotaharjoituksiin sotilaspuvussa ja arvomerkit kaulassa.

Suomen lakien mukaan asevelvollisuus päättyy sen vuoden lopussa kun mies täyttää 60 vuotta; näin ollen 61 vuotta täyttänyt Mikkonen luetaan jo siihen väestöön, jota ei kriisiaikana käytettäisi aseelliseen puolustukseen.

Lähteet muokkaa

Jaa uutinen: