Pohjoisella jäämerellä voimakas maanjäristys

29. tammikuuta 2011

Jan Mayenin saaren sijainti.

Pohjoisella jäämerellä, lähellä Norjalle kuuluvaa asumatonta Jan Mayenin saarta tapahtui lauantaina kello 08.55:26 Suomen aikaa voimakas maanjäristys. Maanjäristys oli Yhdysvaltain geologisen tutkimuskeskuksen (USGS) mukaan voimakkuudeltaan 6,1 momenttimagnitudia. Järistys sattui muutamia kymmeniä kilometrejä saaresta itään 9,5 kilometrin syvyydessä.

Jan Mayenin saarella on tutkimuskeskus ja Norjan armeijan tukikohta, joissa kaatuili huonekaluja järistyksen seurauksena. Kuitenkaan suuria vahinkoja ei syntynyt. Kukaan ei myöskään loukkaantunut.

Jan Mayenilla sijaitsee maailman pohjoisin tulivuori. Järistyskeskuksesta on matkaa Grönlannin itärannikon Ittoqqortoormiitiin 560 kilometriä ja Norjan Tromssaan 975 kilometriä.

Lähteet

muokkaa
Jaa uutinen: