Pamela kävi taas karilla

19. helmikuuta 2008

Iniön sijainti Suomessa.

Suomalainen rahtilaiva M/S Pamela ajoi karille tänä aamuna vähän kello seitsemän jälkeen Iniön itäpuolella. Pamela ajautui laivaväylältä, jonka jälkeen törmäsi Satavaluodon saareen. Kukaan aluksen neljän hengen miehistöstä ei loukkaantunut törmäyksessä. Ainoastaan alus vaurioitui keulastaan. Pamela pääsi karilta omin voimin ja pääsi jatkamaan matkaansa kohti Naantalia.

Tapahtumassa epäillään olleen osuutta alkoholilla. Pamelan päällikkö puhalsi 0,93 promillen lukemat ja nyt häntä epäillään ruorijuopumuksesta.

Promilleraja merenkulussa on yksi.

Turun meripelastuskeskuksen meripelastusjohtaja, luutnantti Tomi Maunu:

»Päällikköä voidaan epäillä, sillä hänet puhallutettiin neljä tuntia karilleajon jälkeen»

Pamelan päällikkö syyllistyi myös merilain laiminlyöntiin, sillä hän jätti tekemättä ilmoituksen meripelastuskeskukselle merihädän vaarasta. Vasta yli kaksi tuntia törmäyksen jälkeen meripelastuskeskus sai tietää tapahtuneesta.

Myöskään VTS-meriliikennekeskus ei saanut Pamelalta ilmoitusta tapahtuneesta. Tapausta tutkivat merenkuluntarkastaja ja Länsi-Suomen merivartiosto. Asian on ilmoitettu etenevän rikostutkintaan.

Lisäksi onnettomuustutkintakeskuksesta saapui paikalle tutkija aluksen vaurioita selvittämään.

Pamela on vuonna 1978 valmistunut kuivalastialus ja pituutta sillä on 45 metriä. Aluksella on takanaan synkkä historia. Viimeksi se kävi karilla joulukuussa 2006 Uudenkaupungin edustalla. Viimeisen kymmenen vuoden aikana alus on käynyt karilla ainakin kuudesti, mutta joka kerta ihmishenkien menetyksiltä on vältytty.

Pamelan nykyinen päällikkö on ollut osallisena kaikkiaan kolmessa karilleajossa, joista kahdessa niistä kapteenin asemassa.

Merenkulkulaitoksen toimistopäällikkö Esa Saari:

»Jokainen tapaus tutkitaan erikseen. Päällikkö voi menettää oikeutensa toimia rekisterissä olevan aluksen päällikkönä tai perämiehenä, jos hän syyllistyy vesiliikennejuopumukseen»

Karilleajon vuoksi Turun meripelastuskeskus hälytti Turun lentoasemalle Super Puma -meripelastushelikopterin lähtövalmiuteen. Lisäksi Nauvossa sijaitsevan merivartioaseman partiovene kutsuttiin paikalle. Partiovene saattoi haverialuksen Airistolta Naantalin satamaan, jonne saapui myös merivoimien satamahinaaja sekä monia Pelastuslaitoksen yksiköitä.

Lähteet muokkaa

Jaa uutinen: