Mustien sivilisaatioiden museo vihittiin käyttöön

6. joulukuuta 2018

Senegalin pääkaupungissa Dakarissa vihittiin tänään käyttöön Mustien sivilisaatioiden museo. Sen tiloissa on näyttelyesineitä eri puolilta Afrikkaa ja Karibiaa. Laitoksen johtajan mukaan museon tavoitteena on toimia luovana laboratoriona, joka auttaa Afrikan mannerta alueellisen identiteetin tunteen muodostamisessa.

Ajatuksen museon perustamisesta esitti alun perin Senegalin entinen presidentti Léopold Sédar Senghor yli 50 vuotta sitten, mutta idea jäi vuosikymmenien ajaksi odottamaan toteutustaan. Lopulta rakennushanke kuitenkin realisoitui kiinalaislähtöisen 34 miljoonan Yhdysvaltain dollarin suuruisen rahoituksen myötä. Museota ei ole vielä avattu yleisölle, mutta se tapahtunee seuraavien viikkojen aikana.

Monet aiemmin Ranskan siirtomaavallan alaisuudessa olleet afrikkalaiset valtiot ovat viime aikoina esittäneet pyyntöjä niiden alueilta ryöstettyjen taideaarteiden palauttamiseksi.

Lähteet muokkaa

Jaa uutinen: