Mitro Repoa uhkaa erottaminen kirkosta

19. toukokuuta 2009

Eurovaaleissa 2009 SDP:n ehdokkaana olevaa Mitro Repoa uhkaa Helsingin Sanomien mukaan erottaminen Suomen ortodoksisesta kirkosta.[1] Kirkon piispainkokous on pitänyt Revon ehdokkuutta kanonisen lain vastaisena ja ilmaissut yksimielisen kantansa, ettei papiston jäsen voi osallistua poliittiseen toimintaan.[2] Sekä arkkipiispa Leo että arkkipiispan teologinen sihteeri, kanttori ja teologian maisteri Jyrki Härkönen, ovat arvostelleet Revon toimintaa.[3]

Revolle lähetetyssä kutsussa kuulemistilaisuuteen lainataan vuodelta 451 peräisin olevaa kanonisen lain kohtaa, jossa sanotaan: ”Olemme määränneet, etteivät ne, jotka kerran ovat asetetut kleerukseen [=papistoon], enempää kuin munkitkaan, saa astua sotapalvelukseen tai maalliseen virkaan. Siinä tapauksessa, että he rohkenisivat tätä tehdä eivätkä kadu, niin että palaavat Jumalan vuoksi aikaisemmin valitsemaansa toimeen, joutukoot he kirkosta erotetuksi.”[1]

Repo kiistää jyrkästi tulkinnan siitä, että kanoninen oikeus kieltäisi papin osallistumisen politiikkaan.[4] Myös Helsingin ortodoksisen seurakunnan entinen kirkkoherra Veikko Purmonen ei näe ongelmaa papin osallistumisessa politiikkaan.[5]

Oikeusministeri Tuija Brax on pyytänyt tietoja kiistasta sen selvittämiseksi, etteivät perustuslailliset oikeudet asettua ehdolle vaaleissa vaarannu.[4] Suomen ortodoksinen kirkko katsoo, ettei loukkaa Mitro Revon perustuslaillisia oikeuksia rajoittaessaan hänen toimintaansa pappina, kun Repo käy vaalikamppailua. Oikeusministeriön taustaselvityksen mukaan vaali- ja osallistumisoikeus ei saa kaventua poliittisen toiminnan vuoksi eikä se voi olla irtisanomisperuste, mutta uskonnollinen yhteisö voi ”jossain määrin” antaa määräyksiä henkilöstönsä osallistumisesta politiikkaan. Arkkipiispan teologisen sihteerin mukaan Repo ”ei ole saamassa potkuja” ja voisi poliittisen uransa jälkeen hakeutua takaisin papiksi.[6]

Verkkolehti Uusi Suomi kertoi, että Repo omistaa MitroFoni osakeyhtiön, jolla on aputoiminimi IsäMitro. Yrityksen toimialaksi on ilmoitettu konsultointi, luennointi sekä mainos- ja mediavälitys.[7][8] Mitro Repo kertoi Uudelle Suomelle, että kyseessä on varotoimi, jonka tarkoituksena on estää väärinkäytökset.

Lähteet

muokkaa
  1. 1,0 1,1 Hautamäki, Jaakko: Sdp:n euroehdokas Mitro Repoa uhkaa erottaminen kirkosta Helsingin sanomat. 19.5.2009. Viitattu 19.5.2009.
  2. Piispainkokous: Mitro Revon eurovaaliehdokkuus ongelmallinen YLE uutiset. 28.4.2009. YLE. Viitattu 29.4.2009.
  3. STT: Arkkipiispa Leo syyttää pastori Repoa ylimielisyydestä 8.5.2009. Viitattu 12.5.2009.
  4. 4,0 4,1 Ministeri Brax pyysi tietoja Isä Mitron viittakiistasta 1.5.2009. Helsingin sanomat. Viitattu 19.5.2009.
  5. Pesola, Ritva: Mitro Repo löysässä hirressä toukokuun loppupuolelle asti Aamulehti.fi. Viitattu 19.5.2009.
  6. YLE Uutiset: Kirkko ei katso loukkaavansa isä Mitron oikeuksia 6.5.2009. YLE. Viitattu 19.5.2009.
  7. Isä Mitro alkanut tehdä bisnestä – pappisnimellään Uusi Suomi. 19.5.2009. Viitattu 19.5.2009.
  8. MitroFoni Oy YTJ-tietopalvelu. PRH. Viitattu 20.5.2009.
Jaa uutinen: