Mies vaatii vanhemmiltaan korvauksia pornokokoelmansa tuhoamisesta

15. huhtikuuta 2019

Aikuisviihdemyymälä East Wenatcheessa, Washingtonissa. Kuvan kauppa ei liity tapaukseen.
Kuvaaja: Thayne Tuason

Yhdysvaltalainen mies nosti kanteen vanhempiaan vastaan syyttäen heitä mittavan pornokokoelmansa tuhoamisesta. Vaimostaan erottuaan hän oli asunut vanhempiensa luona Michiganissa kymmenen kuukautta ja korvannut asumisensa tekemällä talossa erilaisia askareita. Myöhemmin hänen muutettuaan Indianassa sijaitsevaan asuntoon vanhemmat kuljettivat sinne hänen tavaroitaan, missä yhteydessä pornokokoelman puuttuminen paljastui.[1][2] Vanhemmat myöntävät heittäneensä kokoelmaan kuuluneen materiaalin jätteisiin.[3]

Aikuisviihdeaineistoa hävisi kaikkiaan 12 muuttolaatikollista. Niihin oli pakattu esimerkiksi nimillä Frisky Business ja Big Bad Grannys varustetut teokset.[3] Mies arvioi kokoelmansa yhteisarvon olleen 28 940,72 dollaria. Osa siihen kuuluneista videoista oli hänen mukaansa äärimmäisen arvokkaita, sillä ne eivät ole enää levityksessä ja niitä valmistanut studio on lopettanut toimintansa parikymmentä vuotta sitten. Mies vaatii vanhemmiltaan 86 822,16 dollarin korvauksia kokoelmansa tuhoamisesta. Syyttäjän toimisto ei kuitenkaan ole suostunut nostamaan asiassa syytettä.[2]

Siviilikanteen mukaan isä koki toimineensa tapauksessa poikansa henkisen ja tunneperäisen terveyden hyväksi. Hän totesi: ”Olisin tehnyt samalla tavalla, jos olisin löytänyt kilon crack-kokaiinia.”[1][2]

Lähteet muokkaa

  1. 1,0 1,1 Carey, Alexis: Adult son takes legal action after X-rated $40K collection thrown out News.com.au. 15.4.2019. News Pty Limited. Viitattu 15.4.2019. (englanniksi)
  2. 2,0 2,1 2,2 Aaro, David: Man sues parents over his massive pornography collection Fox News. 15.4.2019. Fox News Network, LLC. Viitattu 15.4.2019. (englanniksi)
  3. 3,0 3,1 Man sues parents for throwing out porn collection The Guardian. 15.4.2019. Guardian News & Media Limited. Viitattu 15.4.2019. (englanniksi)
Jaa uutinen: