Liukkaus yllätti autoilijat Uudellamaalla

21. tammikuuta 2008

Liukas keli aiheutti maanantaiaamuna useita peltikolareita Uudellamaalla. Lisäksi liikkuvan poliisin haaviin jäi rattijuoppoja heti aamusta.

Eri puolilla Uuttamaata sattui maanantaiaamuna useita peltikolareita sekä ulosajoja tienpintojen jäätymisen vuoksi. Itäisellä Uudellamaalla tienpinnat olivat liukkaimmillaan pahimpaan ruuhka-aikaan aamukuuden ja aamukahdeksan välillä. Liukkauden vuoksi Sipoossa ja Porvoossa tapahtui ainakin neljä ulosajoa. Vakavilta onnettomuuksilta vältyttiin, ainoastaan Loviisantiellä ulos ajaneen rekan kuljettaja joutui sairaalaan tarkistettavaksi.

Maanantain aamuliikenteen vakavin turma tapahtui Espoossa Pitkäjärvellä, jossa peräänajossa olivat osallisina linja-auto sekä kaksi henkilöautoa. Onnettomuudessa kukaan ei loukkaantunut vakavasti, ainoastaan yksi valitti niskakipuja.

Liikenteessä ei myöskään oltu selvin päin. Liikkuvan poliisin partiot saivat heti aamulla liikkeelle lähdettyään kiinni useita rattijuoppoja.


Lähteet

muokkaa
Jaa uutinen: