Lastensuojelun asiantuntija: rippisalaisuus saattaa estää lastensuojeluilmoituksen tekemisen

20. helmikuuta 2011

Oikeustieteen tohtori Sami Mahkonen vaatii vaitiolovelvollisuutta koskevan erillismaininnan poistamista lastensuojelulaista tuoreessa Kotimaa-lehdessä. Rippisalaisuus saattaa hänen mukaansa estää lastensuojeluilmoituksen tekemisen sosiaaliviranomaisille jo tapahtuneesta lapsen hyväksikäytöstä. Myös poliisille tehtävä ilmoitus suunnitteilla olevasta törkeästä rikoksesta on hänen mukaansa mahdoton, jos rippisalaisuus estää epäillyn nimen paljastamisen.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous pitää kiinni ehdottomasta rippisalaisuudesta, jonka mukaan ripittäytyjän henkilöllisyys ei saa tulla ilmi edes välillisesti. Arkkipiispa Kari Mäkinen kommentoi, että ehdoton luottamuksellisuus ”avaa auttamismahdollisuuksia ja keinoja puuttua tilanteeseen”. Kirkko on työstänyt ohjeistusta valtiovallan kanssa. Kutsun yhteistyöhön on esittänyt peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.). Sekä Risikko että oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) vahvistavat, että asia on edennyt siten kuin joulukuussa yhteisessä neuvottelussa sovittiin.

Piispainkokouksen 9. helmikuuta julkaisemissa ohjeissa on useita esimerkkejä toimintaohjeiksi tilanteissa, joissa pappi tai lehtori saavat ripissä tai sielunhoidossa tietää lapsen hyväksikäytöstä.

»Ellei lapsen hyväksikäyttöä suunnitteleva itse suostu ilmoittautumaan viranomaisille, papin on kerrottava hyvissä ajoin ja varovasti asiasta viranomaisille tai sille, jota vaara uhkaa, kuitenkin niin, ettei asianomainen suoraan tai välillisesti tule siitä ilmi. Koska lapsi ei useinkaan tällaisissa tapauksissa pysty puolustautumaan, viranomaisille tehty ilmoitus jää käytännössä usein ainoaksi vaihtoehdoksi. Lain mukaan näissä tapauksissa voidaan ilmoittaa viranomaisille hankkeilla oleva rikos ja sen ilmeinen kohde, mutta ei papille uskoutuneen henkilöllisyyttä. Olennaista on, että pappi ryhtyy toimiin tulevien rikosten estämiseksi säilyttäen samalla kirkkolaissa säädetyn vaitiolovelvollisuuden.»
(Piispainkokouksen ohjeistuksesta)

Lähteet muokkaa

Jaa uutinen: