Lähi-idän internetyhteyksiä poikki

4. helmikuuta 2008

Viimeisen viikonaikana sattuneissa onnettomuuksissa on katkennut neljän eri merenalaisen valokaapelin kautta kulkevat yhteydet. Viimeisimpänä tapauksena on Qatarin ja Arabiemiirikunnat yhdistävän kaapelin poistuminen käytöstä. Arabian Business.com:n saamien epävirallisten tietojen mukaan kyseessä olisi ollut sähkövika.

Kahdessa keskiviikkona Egyptin rannikolla sattuneessa rikossa syy on tuntematon, mutta tutkimuksissa on saatu poissuljettua se, että laivojen ankkurit olisivat rikkoneet kaapelit. Alueella ei ollut laivoja rikkoutumisen aikaan. Kolmas kaapeli, FLAG Falcon, katkesi perjantaina 56 kilometrin päästä Dubaista ja FLAG:in virallinen selityksen mukaan sen rikkoi todennäköisesti laivan ankkuri.

Egyptin rannikolla katkenneet kaapelit käytännössä tiputtivat verkosta Itä-Afrikan valtiot, Jordanian, Bhutanin, Bangladeshin sekä Arabian niemimaan kärjen. Lisäksi katkos häiritsi merkittävästi Egyptin ja Intian verkkoliikennettä. Falcon-kaapelin katkeaminen katkaisi Arabiemiirikuntien ja Omanin välisen yhteyden, joka ainakin joidenkin raporttien mukaan olisi haitannut merkittävästi tai katkaissut samalla myös Iranin verkkoliikenteen. Qtelin yhteydessä tapahtunut neljäs katkos ei ilmeisesti aiheuttanut muita merkittäviä ongelmia kuin kapasiteetin vähenemistä ja se ratkaistiin ohjaamalla liikenne kulkeman muita reittejä.

Ilmeisesti tällä hetkellä mikään maa ei ole kokonaan pimennossa, mutta koko Lähi-idässä netti kärsii merkittävästä kokonaiskaistan vähenemisestä vaikka liikenne saadaankin reititettyä yhä ehjänä olevien yhteyksien kautta.

Rikkoutuneet kaapelit muokkaa

  • 23.1.2008 FLAG Falcon
  • 30.1.2008 SEA-ME-WE4 - South East Asia-Middle East-West Europe 4
  • 30.1.2008 FLAG Fiber-Optic Link Around the Globe
  • 1.2.2008 FLAG Falcon
  • 3.2.2008 Qtelin kaapeli

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

Jaa uutinen: