Jurva liittyy Kurikkaan
28. joulukuuta 2007
Tänään kokoontunut Jurvan kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti kunnan liittymisen vuoden 2009 alusta naapurikaupunki Kurikkaan.
Liittymiskeskustelu kesti puolitoista tuntia ja siinä käytettiin kymmeniä puheenvuoroja. Kritiikki keskustelussa kohdistui pääasiassa menettelytapoihin. Päätöksen tekoa edelsi äänestys, jossa päätettiin että siirretäänkö asia ensi vuoden puolelle. Tätä kannatti vain viisi valtuutettua.
Valtioneuvosto saa Jurvan ja Kurikan kuntaliitoksen asiakirjat maanantaina 31. joulukuuta.
Jurvan päätöstä edelsi eilinen Kurikan kaupunginvaltuuston päätös hyväksyä kuntaliitos äänin 23–13.
Lähteet
muokkaa- Jurva liitetään Kurikkaan vuonna 2009 28.12.2007. YLE: Pohjanmaan uutiset. Viitattu 28.12.2007.
- Kurikka hyväksyi liiton Jurvan kanssa 28.12.2007. YLE: Pohjanmaan uutiset. Viitattu 28.12.2007.