Junan ikkunasta ulos nojannut nainen kuoli Britanniassa puunoksan osuttua hänen päähänsä

16. lokakuuta 2019

Great Western Railwayn päärata, joka kulkee Bristolista Bathin kautta Lontooseen.

Britanniassa joulukuussa 2018 sattuneessa onnettomuudessa puunoksa osui junan ikkunasta ulos nojanneen Bethan Roperin päähän, johon tulleet vammat aiheuttivat hänen kuolemansa. Tapaturma sattui lähellä Twertonia, joka on Bathin esikaupunkialue.[1] Onnettomuushetkellä juna liikkui noin 120 kilometrin tuntinopeudella. Roper oli kuollessaan 28 vuoden ikäinen.[2][3]

Junassa, jossa tapaus sattui, on avautuvia ikkunoita, jotta vaunujen sisällä olevat matkustajat pystyisivät junan seisoessa tarttumaan ovien ulkopuolella oleviin kahvoihin, sillä muita keinoja ovien aukaisemiseen ei ole.[1]

Rautatieonnettomuuksia tutkiva Rail Accident Investigation Branch (RAIB) arveli, että ainakin yksi Roperin kavereista oli nojannut ulos ikkunasta ennen Roperia. RAIB totesi lausunnossaan, että junan etenemisen aikaisesta laskuikkunan käytöstä varoittanut merkintä ei varsinaisesti ollut alan ohjeistusten vastainen mutta ilmaisi vaaran asteen vaillinaisesti. Great Western Railway -rautatieyhtiö aikoi korvata varoitusmerkit paremmilla viime vuoden toukokuussa, mikä jäi kuitenkin toteutumatta kahden tehtävään nimetyn työntekijän poistuttua yhtiön palveluksesta ja päivitystarpeen jäätyä pimentoon töiden koordinointiin käytetyssä järjestelmässä. Yksi tapaturman syntyyn mahdollisesti johtaneista tekijöistä oli RAIB:n mukaan myös se, että reitin varrella olevasta kasvillisuudesta huolehtiva yhtiö ei ollut arvioinut onnettomuusalueen puutilannetta lähes kymmeneen vuoteen.[2]

Lähteet muokkaa

  1. 1,0 1,1 Report 14/2019: Fatal accident involving a train passenger at Twerton GOV.UK. 16.10.2019. Government Digital Service. Viitattu 16.10.2019. (englanniksi)
  2. 2,0 2,1 Woman killed as she leaned out of train window BBC News. 16.10.2019. BBC. Viitattu 16.10.2019. (englanniksi)
  3. Woman killed 'leaning out of train window' between Bath and Bristol Woman killed as she leaned out of train window BBC News. 3.12.2018. BBC. Viitattu 16.10.2019. (englanniksi)
Jaa uutinen: