Jazzpianisti Oscar Peterson on kuollut

24. joulukuuta 2007

Kanadalainen jazzpianisti Oscar Peterson kuoli sunnuntaina 23. joulukuuta kotonaan Mississaugassa Kanadassa. Kuolinsyyksi on ilmoitettu munuaistauti. Kuollessaan Peterson oli 82-vuotias.

Peterson kuului pitkän uransa aikana jazzpianistien ehdottomaan eliittiin. Hän oli kotoisin Montrealista. Hän kasvoi vaatimattomissa oloissa, työläiskodissa ja sai kuitenkin isältään luvan musiikin harjoitteluun kun hän oli luvannut "tulla parhaaksi". Peterson saavutti kuuluisuutta esiintymällä ensimmäistä kertaa New Yorkin Carnegie Hallissa vuonna 1949.

Oscar Peterson kävi useita kertoja myös Suomessa, viimeksi vuonna 1991. Hän esiintyi yhdessä trionsa kanssa aina 50-luvulta lähtien. Trion muodostivat Petersonin lisäksi basisti Ray Brownin ja kitaristi Ray Brownin.

Lähteet

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa
Jaa uutinen: