Israel jatkaa maahyökkäystään Gazan kaistalla

6. tammikuuta 2009, 15:15 (UTC)

Mielenosoittajat tukivat gazalaisia Melbournessa Australiassa sunnuntaina.

Tuhansia palestiinalaisia on määrätty tai taistelujen muodossa pakotettu kodistaan evakkoon Gazan kaistalla, kun Israelin maavoimien lauantaina alkaneet taistelutoimet jatkuvat. Taistelut ovat keskittyneet kaistan pohjoisosiin, missä Israel on toteuttanut useita pommitusaaltoja, ampumista helikoptereista sekä tykitystä maalta ja mereltä. Tänä aamuna kuoli sairaalalähteiden mukaan kymmenen palestiinalaista tykitykseen Välimereltä.

Yöllä Israelin maajoukoille koitui tämän taisteluoperaation suurimmat tappiot, kun neljä israelin maavoimien miestä kuoli kahdessa eri tapauksessa, joissa israelilaiset tulittivat erehdyksessä omiaan.

Nyt Israelin joukot ovat tunkeutuneet Gazan kaistan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Khan Yunisiin.

–Hamas on tähän mennessä saanut meiltä raskaan iskun, muttemme vielä ole saavuttaneet tavoitettamme; siispä operaatio jatkuu, sanoi Israelin puolustusministeri Ehud Barak ja kieltäytyi kansainvälisen yhteisön vaatimasta tulitauosta. Israelin edustajat ovat toistuvasti korostaneet, etteivät suostu tulitaukoon, jolleivät Hamasin raketti-iskut lopu täysin. USA:n, EU:n, YK:n ja Venäjän Lähi-idän-lähettiläs Tony Blair sanoikin uskovansa, että tulitauko olisi mahdollinen, jos Hamasin asekuljetukset salatunneleiden kautta saataisiin estettyä.

Punaisen ristin mukaan Gazan kaista kärsii nyt täydestä humanitaarisesta kriisistä. Se varoittaa myös, että energiansaanti Gazassa voi loppua milloin hyvänsä, mistä seuraisi, että puoli miljoonaa ihmistä jäisi ilman puhdasta vettä. YK:n humanitaarisen koordinaattorin mukaan gazalaisten ruokahuolto ei toimi taisteluiden vuoksi.

Israelin edustajien mukaan se on lauantaista lähtien surmannut 130 Hamas-taistelijaa; palestiinalaisia on paikallisten sairaalalähteiden mukaan kuollut konfliktissa viimeisten 11 päivän aikana kokonaisuudessaan yli 560. Hamas on surmannut ainakin viisi israelilaista.

Lähteet muokkaa

Jaa uutinen: