Ilmastosopimusta ei syntynyt Kööpenhaminassa

20. joulukuuta 2009

YK:n ilmastokokouksessa Kööpenhaminassa osallistujamaat eivät päässeet yksimielisyyteen ilmastonmuutoksen vastaisia toimia koskeneesta sopimuksesta. Yhdysvallat, Kiina, Intia, Brasilia ja Etelä-Afrikka luonnostelivat yötä myöten väljän sopimuksen, jonka mukaan teollisuusmaat listaavat tammikuun loppuun mennessä maakohtaiset päästövähennystavoitteensa ja kehitysmaat listaavat itselleen tärkeimmät toimet ilmastonmuutoksen jarruttamiseksi. Saatiin aikaiseksi ”Kööpenhaminan julistus”, jonka mukaan ilmaston lämpeneminen pysäytetään kahteen asteeseen, mutta ei laillisesti velvoittavaa sopimusta päästövähennystoimista.

Suomalaisten kansalaisjärjestöjen tiedotteessa kirjoitettiin, että Kööpenhaminan kokouksessa ei saavutettu lainkaan oleellisimpia sille asetettuja tavoitteita. Luonto-Liiton pääsihteeri Leo Stranius katsoi, että ristiriidat pohjoisen ja etelän välillä kärjistyivät kokouksen loppua kohti eivätkä teollisuusmaat kantaneet vastuutaan.

Kokoukseen osallistui 193 maata.

Rahaa kehitysmaille

muokkaa

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama lupasi maansa osallistuvan kehitysmaille annettavaan raha-apuun, joka on tarkoitus käyttää ilmastonmuutoksen vastustamiseen. Obama ei voinut neuvotella maansa päästötavoitteista vapaasti, koska uusi ilmastolainsäädäntö on parhaillaan kongressin käsittelyssä.

Yhdysvallat antaa 3,6 miljardia, EU 10,6 miljardia ja Japani 11 miljardia dollaria ”pika-avustusta” kehitysmaiden ilmastoponnisteluihin vuosina 2010–2012. Vuosittaista avustusta aiotaan jatkaa niin, että tavoitteena on sadan miljardin vuosittainen avustussumma vuoteen 2020 mennessä.

Kiinan presidentti Wen Jiabao kehuu maansa olevan ensimmäinen kehitysmaa, joka on tehnyt ilmastositoumuksia. Maa lupaa vähentää hiili-intensiteettiään 40–45 prosenttia. Hiili-intensiteetti on hiilidioksidipäästöt bruttokansantuotteeseen suhteutettuna. Kiina sai arvostelua osakseen, koska se vastusti sitovia päästövähennystavoitteita ja päästöjen kansainvälistä valvontaa.

Lähteet

muokkaa
Jaa uutinen: