Hirvisaaresta Muutos 2011 -puolueen ensimmäinen kansanedustaja

8. lokakuuta 2013

James Hirvisaari

Helsinki, Suomi. Perussuomalaisista erotettu kansanedustaja James Hirvisaari kertoo, että hänet on eilen hyväksytty Muutos 2011 -puolueen jäseneksi. Tänään hän ilmoitti Eduskunnan puhemiesneuvostolle perustavansa puolueen nimeä kantavan eduskuntaryhmän.

Perussuomalaisten puoluehallitus erotti Hirvisaaren yksimielisesti viime perjantaina. Hirvisaari oli jo edellisenä päivänä saanut huomautuksen puhemies Eero Heinäluomalta (sd.), koska oli valokuvannut eduskunnassa vieraanaan olleen Seppo Lehdon tekemässä natsitervehdystä.

Muutos 2011:n puheenjohtaja Marjukka Kaakkola sanoi kansanedustajan saamisen olevan piristysruiske puolueellensa. Muutos 2011:n tavoitteena on ratkaista liian lievien rikostuomioiden ja liian löysän maahanmuuttopolitiikan kaltaisia ongelmia sananvapauden ja suoran demokratian keinoin. Hirvisaari totesi YLE Uutisten mukaan, että hän on edelleen aatemaailmaltaan perussuomalainen mutta Muutos 2011:n suoran demokratian idea ”mahdollistaa hyvin kirjavan joukon” kannattajakunnassa.

Lähteet muokkaa

Jaa uutinen: