Hämeenlinnaan syntyy uusi suurkunta

27. marraskuuta 2007

Hämeenlinnaan syntyy uusi suurkunta, sillä alueen kuusi kuntaa, Hauho, Hämeenlinna, Kalvola, Lammi, Renko ja Tuulos, päättivät maanantaina liittyä uuteen suurkuntaan. Hauholla ja Lammilla kunnanvaltuustot tekivät liittymisestä enemmistöpäätöksen äänin 17–4 ja 16–11. Muissa kunnissa päätös tehtiin yksimielisesti.

Alkuperäinen tavoite supistui kahdella kunnalla, sillä Hattula ja Janakkala jäivät liittymisen ulkopuolelle.

Valtio antaa uudelle suurkunnalle liittymistukea 12 miljoonaa euroa, joista 3 milj. suunnataan järjestelmien yhtenäistämiseen ja henkilökunnan koulutukseen. Loput käytetään maaseutualueiden kehittämiseen, etenkin koulu-, terveys- ja vanhuspalvelujen parantamiseen.

Lähteet

muokkaa
  • Hämeen Sanomat [1]
Jaa uutinen: