Foreign Policy: Kymmenen uutista, joita ei uutisoitu vuonna 2008

31. joulukuuta 2008

Median huomio kiinnittyi 2008 Kiinan olympialaisiin ja niitä edeltäneisiin Tiibetin protesteihin, Yhdysvaltain vaaleihin ja finanssikriisiin. Foreign Policy -lehti listasi kymmenen tärkeintä uutisaihetta, jotka eivät päätyneet etusivuille vuoden aikana.

Kokaiinin tuotanto kasvoi Kolumbiassa muokkaa

Yhdysvallat on rahoittanut kuudella miljardilla dollarilla Plan Colombiaa, huumeidenvastaista taistelua Kolumbiassa, jossa tuotetaan 90 % Yhdysvalloissa kulutetusta kokaiinista. Silti Yhdysvaltain hallituksen GAO-viraston (Government Accountability Office) mukaan kokaiinin tuotanto kasvoi vuodesta 2000 vuoteen 2006 15 % ja YK:n raportin mukaan vuonna 2007 27 %. Kokaiinituotannolla rahoitetaan Kolumbian hallitusta vastaan taistelevia ryhmiä, kuten FARCia. Huolimatta pensaiden ruiskutuksesta kasvimyrkyillä ja sissien vastaisesta sodasta, tuotanto ei vähentynyt. Maanviljelijöillä ei ole vaihtoehtoista tulonlähdettä kokapensaan sijaan ja viljelmiä on siirretty suojaan kaukaisemmille seuduille.

Intian ohjuskilpi muokkaa

Kun Yhdysvallat ja Venäjän kiistelivät Eurooppaan rakennettavasta ohjuskilvestä, puolustusministeri Robert Gates solmi 27. helmikuuta sopimuksen Intian kanssa samanlaisen ohjuspuolustuksen kehittämisestä. Sillä on merkittävä vaikutus alueen voimatasapainoon ja se herättää närää erityisesti Kiinassa ja Pakistanissa.

Tbilisin luksushotelli muokkaa

Yhdysvallat lupasi Georgialle miljardi dollaria apua sen Venäjää vastaan elokuussa käymien taisteluiden jälkeen ”auttamaan Georgiaa selviytymään”. Avusta 176 miljoonaa meni kuitenkin lainoihin yrityksille, joista 30 miljoonaa investoitiin viiden tähden Park Hyatt -hotellin rakentamiseen Tbilisin keskustaan, alueelle joka ei kärsinyt vaurioita pommituksissa.

Venäjä aloitti Afrikan valloituksen muokkaa

Kiinan vaikutusvallan kasvu Afrikassa on jo pitkään uutisoitu asia. Syyskuussa Venäjän Gazprom sai kaasusopimuksen Nigeriassa, jolla uskotaan olevan maailman suurimpiin kuuluvat kaasuvarat. Lisäksi Gazprom suostui rahoittamaan yli 4 000 kilometriä pitkän kaasuputken Saharan poikki Eurooppaan sekä pyrkii rakentamaan Italian ENI:n kanssa putken Välimeren ali Libyasta. Lisäksi Venäjällä on 3,5 miljardin dollarin sopimukset Algerian, Angolan, Egyptin ja Norsunluurannikon kanssa.

Venäjä on lisäksi antanut anteeksi Afrikan maille 20 miljardin dollarin velat ja ilmoitti 500 miljoonan avustuspaketista ilman ehtoja.

Afganistanin joukkojen määrä uuteen ennätykseen muokkaa

Irakista vetäytymisen lisäksi Yhdysvaltain vielä virkaansa astumaton presidentti Barack Obama lupasi lisätä joukkoja Afganistanissa. Joukkojen lisäys näyttää kuitenkin jo alkaneen, kun Bushin hallinto lisäsi jo vuoden alkupuoliskolla joukkojen määrää 21 000 miehellä. Lisäksi NATO:n vastentahtoiset jäsenet saatiin lähettämään lisäjoukkoja.

Yhdysvallat on lisäksi aloittanut rakennustoiminnan. Kandaharin lentokenttää laajennettiin 100 miljoonalla dollarilla ja Bagramin lentotukikohdan yhteyteen rakennettiin 50 miljoonalla uusi vankila. Armeija pyysi lisäksi kongressilta 62 miljoonaa asevarastojen rakentamiseen Bagramiin, jotta tukikohta pystyisi pitkällä tähtäimellä täyttämään joukkojen lisäyksen tarpeet.

Uusi Darfur muokkaa

Darfurin konflikti ei ole vielä laantunut, kun seuraava kytee Etelä-Kordofanissa Nubavuorilla, juuri autonomiseksi julistautuneen Etelä-Sudanin pohjoispuolella. Keskushallitus ja Etelä-Sudanin vallanpitäjät aseistavat alueen väestöä toivoessaan tukijoidensa saavan voiton tulevissa paikallisvaaleissa 2009.

Saastuttava aurinkoenergia muokkaa

Uusimpien aurinkopaneelien valmistuksessa käytetään typpitrifluoridia (NF3), kaasua, joka on 17 000 kertaa tehokkaampi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Teollisuuden arvioiden mukaan 2 % kaasusta karkaa ilmakehään. Typpitrifluoridia ei pidetty niin vaarallisena, että se olisi sisällytetty Kioton sopimukseen, eikä sitä ole juuri mitattu. Kuitenkin uusimpien tutkimusten mukaan sen pitoisuus ilmakehässä on neljä kertaa suurempi kuin aiemmin arvioitu ja se kasvaa 11 % vuodessa.

Shanghain vaaralliset pilvenpiirtäjät muokkaa

Shanghai Daily kertoi maalikuussa, että vain puolet Shanghain rakennusyhtiöille myydystä teräksestä täyttää laatuvaatimukset. Huonolaatuisesta teräksestä rakennetut rakennukset eivät mahdollisesti kestä maanjäristyksiä ja niissä voi olla korroosiovaara. Kokeissa neljännes teräksestä ei täyttänyt lujuusvaatimuksia ja 52 näytteestä 27 oli epäilyttävän kevyitä. Jotkut näytteet olivat jopa rautaa kevyempiä, mikä viittaa siihen että niihin on sekoitettu halvempia täyteaineita.

Ensimmäinen kidutuksista tuomittu yhdysvaltalainen muokkaa

Ensimmäisen kerran 1994 hyväksytyn YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen jälkeen Yhdysvalloissa on tuomittu Yhdysvaltain kansalainen ulkomailla tehdyistä teoista. Charles "Chuckie" Taylor Junior, entisen Liberian presidentin Massachussetsissa syntynyt poika toimi isänsä terrorismin vastaisessa joukossa, ns. Demonijoukoissa kiduttamassa opposition jäseniä. Hänen isänsä on tuomiolla Haagissa, ja poika tuomittiin kidutuksesta, salaliitosta ja aseen hallussapidosta.

Yhdysvaltalainen yritys myi ääniaseita Kiinaan muokkaa

Kalifornialainen American Technology Corporation myi Kiinaan LRAD-pistooleja (Long Range Acoustic Device), joilla Kiinan turvallisuusviranomaiset aseistautuivat ennen olympialaisten alkua. Kauppa toteutui huolimatta Yhdysvaltain vuoden 1989 Tiananmen verilöylyn jälkeen asettamasta asekauppaboikotista.

Mellakantorjuntaan tarkoitettu LRAD lähettää ääniaaltoja 150 desibelin voimakkuudella, joka aiheuttaa kohdejoukossa kipua, kuulon menetystä ja paniikkia. Aseet myyneen yhtiön mukaan niitä käytetään ”terrorismiaikeiden torjunnassa” ja ”Somalian merirosvoja vastaan”.

Lähteet muokkaa

Jaa uutinen: