Espoolaiskoulun vahtimestarin painiotteet päätyivät YouTubeen

3. huhtikuuta 2009

Espoolaisen Omnia-oppilaitoksen vahtimestari on saanut varoituksen painittuaan lumihangessa erään oppilaan kanssa. Joitakin koulun oppilaita oli ollut tupakalla rakennuksen ulkopuolella eivätkä he olleet poistuneet koulun alueelta edes vahtimestarin kehoituksesta. Tilanne johti sanaharkkaan ja lopulta painiin vahtimestarin ja yhden oppilaan välillä.

Tapaus tallentui paikallaolevien oppilaiden kamerakännyköille ja video siitä ilmestyi Internetin videonjakosivustolle YouTubeen viime viikon torstaina. Videolla nähdään aluksi osapuolten painia lumihangessa. Kun he nousevat seisaalleen, vahtimestari jatkaa aggressiivista käytöstä ja tuuppii oppilasta vasten seinää. Oppilas on jo poistumassa, mutta vahtimestari kääntyy takaisin ja yrittää saada hänet jatkamaan tappelua. Videolta kuullaan hänen sanovan: "–Voin riisuu nää kuteet tästä, niin ruvetaan tappelemaan kunnolla!".

Ohikulkijat ja tapahtumia seuranneet eivät puuttuneet kaksikon puuhiin vaan lähinnä katselivat ja naureskelivat. Toinen paikalle tulleista vahtimestareista ei puuttunut tapahtumiin.

Tapaus on sittemmin osapuolten välillä sovittu ja asia on loppuun käsitelty.

Lähteet muokkaa

Jaa uutinen: