Espoo jakaa avustuksia ilman sopimuksia

28. toukokuuta 2009

Espoo on jakanut sivistystoimenjohtaja Piia Rantalan mukaan kulttuuriavustuksia 20 vuoden ajan väärin perustein ilman johtosäännön periaatteita. Puolet yhteensä kuuden miljoonan euron kulttuuriavusta on jaettu ilman sopimuksia 20 vuoden ajan nimellä sopimusyhteisö. Piia Rantalan mielestä avustukset tulisi jakaa yhtenäisesti. Sopimuksen puutteen havaitsi kulttuurilautakunnan uusi puheenjohtaja Jasminiitta Lumme (sd). Sopimukset on Espoon musiikkiopistolla, Juvenalialla, Espoon tanssiopistolla ja kuvataidekoululla.[1]

Teatteri Hevosenkenkä ja Unga Teatern ovat saaneet yhteensä 700 000 euroa ilman sopimuksia. Sopimus oli voimassa 1991–92. Kirsi Aropaltio on Espoon valtuuston ja Espoon hallituksen jäsen. Teatteri Hevosenkenkä, jota hän johtaa, on saanut rahoitusta avoimen hakumenettelyn ohi Espoolta 400 000 euroa vuodessa.[2]

Hevosenkenkä kansainvälistyy muokkaa

 
Thai nukke

Teatteri Hevosenkenkä on kansainvälistynyt 10 vuoden aikana huimasti. Japanissa teatteri on käynyt 5 kertaa yhteensä 10 esityksellä ja lukuisia kertoja Ruotsissa. Teatteri on esiintynyt myös Tanskassa, Latviassa, Itävallassa, Etelä-Koreassa, Arabiemiirikunnissa, Abu Dhabissa ja Dubaissa. Tammikuussa 2009 teatteri esiintyi Abiko Cityssä Tokion lähellä. Heinäkuussa 2009 teatteri lähtee Kyushun saarelle Japaniin ja marraskuussa Vietnamiin.[3]

Lähteet muokkaa

  1. HS 13.5.2009 A13
  2. HS 13.5.2009 A13
  3. Hevosenkengän esitykset leviävät maailmalle, Länsiväylä 8.4.2009 s. 14
Jaa uutinen: