Ensimmäinen koronavirukseen kuollut Meksikossa
19. maaliskuuta 2020
41-vuotias mies kuoli tänä keskiviikkona SARS-CoV-2-viruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin Meksikon pääkaupungissa Méxicossa. Hänestä tuli maan ensimmäinen tautiin menehtynyt. Secretariat of Healthin raportin mukaan mies oli Instituto Nacional de Enfermedades Respiratoriasissa tehohoidossa 9. maaliskuuta jälkeen, milloin hänelle ilmaantuivat taudin ensimmäiset oireet.
Miehen vaimo kertoi televisiouutisille, että miehellä oli diabetes ja että hoidon aikana ei täysin varmistunut, että hänellä olisi ollut COVID-19 influenssan aiheuttaman keuhkokuumeen sijaan ja että miehellä oli esiintynyt vajaatoimintaa kaikissa elimissä. Hän ilmaisi myös huolensa siitä, että oli osallistunut massiiviseen tapahtumaan Palacio de los Deportes-areenalla, jossa Ghost-yhtye konsertoi. On nimittäin todettu, että toinen samaan konserttiin osallistuva henkilö sairastaa tällä hetkellä COVID-19:ää, ja hänet on sijoitettu yksityissairaalaan.
Tartuntojen lukumäärä Meksikossa on yhteensä 118 ja epäiltyjen tartuntojen lukumäärä 314.
Lähteet
muokkaa- Secretariat of Health: Hoy en Mexico falleció la primera persona con #COVID19. Inició sus síntomas el 9 de marzo y padecía diabetes. El Secretario de Salud expresa sus condolencias a sus familiares. Descanse en paz. Twitter. Viitattu 19.3.2020. (espanjaksi)
- Coronavirus. Muere primera víctima en México por Covid-19 Milenio. Viitattu 19.3.2020. (espanjaksi)