EU-komissio esittää huomattavaa laajennusta muusikoiden ja laulajien tekijänoikeuksiin

15. helmikuuta 2008

EU-komissio esittää huomattavaa pidennystä esittävien muusikoiden ja laulajien tekijänoikeuksiin. Komission ehdotuksen mukaan esiintyvillä taiteilijoilla säilyisi oikeudet levytykseensä 95 vuotta nykyisen 50 vuoden sijaan. Säveltäjien ja sanoittajien tekijänoikeudet sen sijaan pysyisivät ennallaan 70:ssä vuodessa.

Pidennystä on ajanut erityisesti brittiläinen Cliff Richard, jonka laulajan ura alkoi jo 1950-luvulla. Myös useiden muiden, vielä elossa olevien, 1950-luvulla uransa aloittaneiden artistien saamat korvaukset esityksistään ovat päättymässä.

Lähteet muokkaa

Jaa uutinen: