ESA ja NASA suunnittelevat Mars-näytteen noutamista

20. joulukuuta 2007

Keskiviikkona 19. joulukuuta ESA ilmoitti suunnitellusta yhteistyöhankkeesta NASAn kanssa, jossa tavoitteeksi on asetettu Mars-näytteen noutaminen Maahan ennen miehitettyjen Mars-lentojen alkua. Näytteestä pyrittäisiin ennen kaikkea selvittämään vastaus elämän mahdollisuuteen Marsissa.

Aikaisemmin Marsin pinta-ainesta on tutkittu usean laskeutujan ja Mars-kulkijan myötä, mutta nyt suunniteltu näytteen tuominen Maahan mahdollistaisi Marsin pinta-aineksen tehokkaamman tutkimisen ja lisäisi tietämystä Marsin pinta-aineksen hyödyllisistä ja haitallisista ominaisuuksista.

ESAn mukaan tämä projekti on osaltaan suuri askel Aurora-ohjelmalle, joka on vastikään aloitettu Aurinkokunnan tutkimiseen tähtäävä projekti.

Kansainvälisen työryhmän nimi on IMARS (lyhenne sanoista International Mars Architecture for Return of Samples), joka aloittaa projektin vaatimusmäärittelyllä.

Lähteet

muokkaa
Jaa uutinen: