Bakteerin genomi on rakennettu ensimmäisen kerran keinotekoisesti

25. tammikuuta 2008

Yhdysvalloissa rakennettu genomi rakennettiin Mycoplasma genitalium -bakteerin genomin pohjalta. Siinä on 582 970 emäsparia ja 485 proteiinia tuottavaa geeniä. Tämä valittiin, koska sen genomi on kaikkein pienin laboratoriossa kasvatettavaksi kelvollisista, itsenäisesti lisääntyvistä bakteereista. Aluksi tutkijat rakensivat 101 5000-7000 emäsparia sisältävä geenipätkää, jotka he sitten yhdistivät. Lisäksi he lisäsivät siihen pätkiä, jotta sen erotti alkuperäisestä ja muokkasivat yhtä geenia tavalla, jonka tiedetään estävä bakteerin tarppumisen nisäkkään soluihin.

Genomin rakensi Hamilton Smith kollegoineen J. Craig Venter Institutessa Rockvillessa Marylandissä. Tähän asti suurin kokonaisuus, joka DNA:sta on pystytty kokoamaan, on ollut viruksen perimän kokoa. Aiempi pisin valmistettu dna-palanen oli 32 000 emäsparin mittainen, joten hankkeessa onnistuttiin yli kymmenkertaistamaan saavutus.

Lähteet

muokkaa
Jaa uutinen: