Australian vaalitulos suo riippumattomille vaa'ankieliaseman

22. elokuuta 2010

Vaalimainontaa Riverinassa eilen.

Kumpikaan Australian poliittisista pääryhmittymistä (työväenpuolue ja liberaalitkonservatiivit-koalitio) ei saanut parlamenttivaaleissa enemmistöä parlamenttiin.

Työväenpuoluetta edustavan pääministeri Julia Gillardin mukaan kumpikaan osapuoli ei näin ollen itsessään ole saanut kansalta valtakirjaa hallituksen muodostajaksi. Äänenlaskennan ollessa kesken työväenpuolue näyttää olevan saamassa 72 ja oikeistokoalitio 73 paikkaa, vihreät yhden ja riippumattomat neljä. Enemmistöön vaaditaan 76 paikkaa.

Gillard on ryhtynyt neuvottelemaan riippumattomien kanssa yhteistyöstä voidakseen jatkaa hallituksessa. Myös oikeistopomo Tony Abbott on ilmaissut haluavansa muodostaa hallituksen.

Australia on Kansainyhteisön jäsen, ja monarkkia edustava maan kenraalikuvernööri Quentin Bryce voi lain mukaan hajottaa hallituksen ja määrätä järjestettäväksi uudet vaalit. Tätä pidetään epätodennäköisenä, mutta toisaalta tämänhetkinen tilanne on ennennäkemätön Australiassa. (Britanniassa vastaava tilanne koettiin toukokuussa.)

Lähteet muokkaa

Jaa uutinen: