Afrikan sikakuume on johtanut miljoonien sikojen hävittämiseen Aasiassa

6. kesäkuuta 2019

Afrikan sikakuumetta aiheuttavan viruksen infektoima makrofagisolu taudin ollessa vielä varhaisessa vaiheessa.

Äärimmäisen tarttuva ja pitkien matkojen päähän helposti kulkeutuva Afrikan sikakuume[1] on johtanut miljoonien sikojen hävittämiseen Aasiassa. ”Sikojen ebolaksikin” kutsuttu virusperäinen tauti aiheuttaa sairastuneille eläimille kuolemaan asti jatkuvan sisäisen verenvuodon. Tautia vastaan ei ole olemassa rokotetta, minkä vuoksi keinot sen leviämisen hillitsemiseen rajoittuvat lähinnä sairaiden eläinten tappamiseen. Hongkongin kaupunginyliopistossa eläinlääketieteellisen epidemiologian tutkijana toimivan Dirk Pfeifferin mukaan kyseessä on planeetan historian laajin eläintautiaalto. Ihmisille tauti ei ole vaarallinen.[2]

Afrikan sikakuumeen leviämisen seurauksena sianlihan hintataso on kohonnut maailmanlaajuisesti liki 40 prosenttia. Lisäksi Aasian markkinoille odotetaan jatkossa virtaavaan yhä enemmän sianlihavalmisteita Amerikasta ja Euroopasta. Kiinasta, jossa elää lähes puolet koko maailman sikakannasta, Afrikan sikakuumetta havaittiin ensimmäisen kerran elokuussa 2018. Kiinassa sairastuneita sikoja on tapettu yli 1,2 miljoonaa.[2]

Tulevaisuudessa taudin eteneminen aiheuttaa luultavasti huomattavia ongelmia Vietnamin taloudelle. Sikojen kasvattaminen on nimittäin tärkeässä roolissa sikäläisessä maataloudessa, josta saa elantonsa melkein puolet koko maan työvoimasta. Vietnamissa Afrikan sikakuumetta todettiin ensimmäisen kerran tammikuussa 2019 Kiinan rajan läheisyydessä sijaitsevalla alueella. Tartunnan saaneita sikoja on jouduttu teurastamaan myös esimerkiksi Kambodžassa. Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön palveluksessa toimivat asiantuntijat pelkäävät Myanmarin, Laosin ja Filippiinien olevan taudin seuraavia leviämiskohteita. Vaaravyöhykkeellä sijaitsee myös Thaimaa, joka on toiseksi suurin sianlihantuottaja Aasiassa.[2] Koko maailman mittakaavassa eniten sianlihaa tuottaa Kiina.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Afrikan sikakuume Finto. 11.10.2018. Kansalliskirjasto. Viitattu 6.6.2019.
  2. 2,0 2,1 2,2 Ellis-Petersen, Hannah: 'No way to stop it': millions of pigs culled across Asia as swine fever spreads The Guardian. 6.6.2019. Guardian News & Media Limited. Viitattu 6.6.2019. (englanniksi)
  3. Lehtonen, Satu: Afrikkalainen sikarutto iski länsimaalaisten omistamalle jättitilalle Kiinassa Maaseudun Tulevaisuus. 3.1.2019. Viestilehdet Oy. Viitattu 6.6.2019.
Jaa uutinen: